Jotain kuvottavaa.

On vielä liian aikaista kirjoittaa tämän päivän “siitä aiheesta” mitään ja viimevuotiseen tapaukseen liittyvät jututkin on vielä blogikatastrofin jäljiltä palauttamatta nettiin, mutta syystä tai toisesta ajattelin näyttää jokseenkin kuvottavan linkin.

Competitive Spree Killing Organization. Nimi kertoo kaiken, joten en anna sen kummempia neuvoja siitä, kenen kannattaa linkkiä klikata ja kenen ei. Matti-pojan ranking on pykälän (edit// nyt aika montakin pykälää) korkeampi kuin Pekka-Ericin. Näyttää olevan jo Matti-paitojakin saatavilla. Jahka pystyn ajattelemaan vähän rauhallisemmin, lähettänen Cafepressiin pettyneen asiakkaan reklamaation.

P.S.
Mietin Tuusulan tapauksen jälkeen viime vuonna jokseenkin samaa asiaa kuin Johannes. Miksi käsiaseita pitää voida omistaa, saati säilyttää kotona? Samoilla linjoilla ovat mm. Osmo Soininvaara ja Mirka Muukkonen. edit// Ja yllätyksekseni samaa mieltä on myös ulkoministerimme. edit// Ja nähtävästi myös pääministerimme. Seuraavaksi varmaan Jyrki Katainen ehdottaa että veronkevennykset perutaan, varallisuusvero palautetaan ja laitetaan lisää rahaa mielenterveystyöhön. Ainakin jälkimmäistä on moni toivonut, mutta taitaa olla Kokoomuksen korvissa vieläkin vaikkua. Kuunnellaan mitä kuunnellaan.

Ja vieläkin yksi lisäys: nähtävästi Sarkomaa on sanonut: “Nyt huomio nuorten ja lasten pahoinvointiin”. Miksei jo vuosi sitten? Eivätkö vaalit olleet tarpeeksi lähellä?

edit// 24.9. Jopa Gustav Hägglund rajoittaisi aseiden saatavuutta.

Poliisin ay-johtaja heittää piikin mielenterveydenhuollon tilasta suoraan hallitukselle. “Kataisen ja kumppanien kannattaisi miettiä, onko tärkeämpää maksaa valtion velkaa pois vai olisiko sittenkin syytä sijoittaa kansan terveydenhoitoon.”

Kyllä, aseiden saatavuuden rajoittaminen olisi hyvä alku tällaisten seurausten rajoittamisessa. Tärkeintä kuitenkin olisi voida rajoittaa niitä syitä.

2 Responses to Jotain kuvottavaa.

  1. Johannes Knektman kirjoitti:

    lainatakseni Lehteä viime vuodelta:

    Jokelan ammuskelu yksinomaan traaginen tapahtuma

    “Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, miten nopeasti henkilökohtainen tragedia pystytään muuttamaan farssiksi.”

  2. Johannes Knektman kirjoitti:

    Ai niin, Jokelastahan opimme että se farssiksi muuttuminen kestää vajaan kuukauden ja unohtaminen kestää kaksi kuukautta.

Leave a Reply

Name and Email Address are required fields. Your email will not be published or shared with third parties.