picasaView -plugin kokeilua, Jurassic Rockia, Jyväskylä Rockia ja kadunvaltausta, eli ihan sairaasti kuvia

WordPressille on olemassa plugi, jolla saa liitettyä omia Picasa-albumeitaan WP-blogiinsa. On tosin vähän vaikeuksia tämän picasaView:n käytön kanssa. Jostain syystä plugi nimittäin ei laita näkyviin määrättyä albumia, vaan kaikki albumit joita tililtä löytyy. Monilla muilla tämä lisäosa toimii ihan moitteetta, joten ehkä ongelmat johtuvat sitten wp-versiostani, joka on vanha.

Noh, tässä kuitenkin linkit otsikossa luvattuihin albumeihin.

reclaim the street jkl 020808
Jurassic Rock 2008
Jyväskylä Rock 2008

Minun osaltani Rokkikonttori kertoo kaiken olennaisen noista yllämainituista festareista, mutta tuosta hassusti nimetystä kadunvaltauksesta en ole kirjoittanut minnekään sanaakaan. Enkä oikeastaan tiedä mitä sanoisinkaan. Jyväskylässä on ilahduttava tapa vallata katu aina niihin aikoihin, kun se rallitapahtuma (mikä ikinä nimeltään olikaan) alkaa olla loppumaan päin. Tänä vuonna olin mukana ensimmäistä kertaa, mutta olin niin krapulassa etten varsinaisesti päässyt juhlatunnelmaan. Tällä kertaa katu oli valittu erityisen hyvin, sillä rallikansa käytti Väinönkatua kävellessään Matkakeskuksen suunnalta keskustaan ja olipa heillä ihmettelemistä, kun hipit juhlivat keskellä katua. Heidän paheksuvat katseensa olivat kyllä varsin huvittavia, sillä muutaman tunnin kestävä kadunvaltaus on aika paljon pienempi haitta kuin heidän päiväkausia kestävä kaupunginvaltauksensa. Vaikka kadunvaltaajat vähän pussikaljaa nauttivatkin, niin olen kyllä varma että rallipaikoilla meno oli aika paljon sikaisempaa. Vai nähtiinköhän monenkin erikoiskokeen läheisyydessä tällaista?

Leave a Reply

Name and Email Address are required fields. Your email will not be published or shared with third parties.