Luotettavien lähteiden mukaan viimeisetkin rippeet pääministeri Matti Vanhasen kiveksistä on nyt saatu poistettua. Ilmiselvin merkki asiasta on ollut Vanhasen erinomaisen nöyristelevä asenne Venäjää kohtaan Georgian kriisissä. Toimenpiteen suorittaneen kirurgin mukaan operaatio oli vaivaton, mutta vaati tarkkaa silmää. Kirurgi arvioi, että enemmän “munaa” löytyy mm. Presidentti Tarja Haloselta, ulkoministeri Alexander Stubbilta, sekä viiksistä päätellen myös viihdetaiteilija Anna Abreulta.
Työväenpuolue Kokoomus on vetänyt linjaansa entistä enemmän vasemmalle. Ministeriryhmän kokouksessa Mikkelissä ainoana ihmisenä suunsa avannut Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen tyrmäsi porvareiden metkut erityisen päättäväisesti. “Minä en näe sitä sosiaalisesti oikeudenmukaisena, että päivähoitomaksut poistettaisiin, jolloin siitä kaikkein vähiten hyötyisivät kaikkein pienituloisimmat. Pienituloisimmat eivät edes maksa päivähoitomaksuja, mikä on aivan oikein”, jyrisi Katainen. Veroalen suurituloisia suosivan vaikutuksen ministeri lupaa tasoittelevansa muilla keinoin. Keinorepertuaarissa ovat tällä hetkellä mm. energian ja ruoan hintojen raju nostaminen.
Nehän tipahtivat ho aikoja sitten, kun silloinen naisystävä harjasi hänen housujaan kissan karvoista.
Kai sinne pussin pohjalle jotain mähmää oli vielä jäänyt.