(Kuva: IMDB)
Elokuvan aikana tuli muodostettua jos jonkinlaisia hienoja mielipiteitä hienoine perusteineen. Nyt oikeastaan on vain yksi järkevä asia mitä osaan sanoa.
HUHHUH
Sanotaan nyt silti muutakin.
Leffa kesti kolmisen tuntia ja yli puolet yleisöstä istui silti katsomossa lopputekstien loppuun asti. Lopputekstien aikanakin katsottavaa riitti. Mielenkiintoinen seikka itse teksteissä (sen ohella, miten monessa kohdassa David Lynchin nimi luki) oli se, että Special Appearances -kohdassa luki mm. Laura Harring ja Natassja Kinski, mutta Kinski näkyi vasta lopputekstien loppupuolella sohvalla istumassa. Niin ikään Harringin kasvot nähtiin ensimmäistä kertaa vasta lopputeksteissä, mutta hän oli myös yksi puhuvista jäniksistä.
Lynch sekoittaa huoletta asiat jotka tapahtuvat eilen, tänään tai/ja huomenna, sekä asiat jotka tapahtuvat oikeasti ja/tai eivät tapahdu oikeasti, ja tekee sen, pirulainen, niin taitavasti että pitää ihmiset yli kolme tuntia epämukavilla tuoleilla katsomassa monimutkaista ja kehnoilla kameroilla kuvattua elokuvaa ja saa heidät katsomaan lopputekstitkin loppuun asti.
Henkilöhahmojen reaktiot, kameran liikkeet, värit ja äänimaailma, ne ovat kaikki asioita jotka tekevät Lynchistä yhden omaleimaisimmista ja suurimmista ohjaajista, joka koskaan on elänyt. Käsikirjoittajana hän ei kenties ole niitä taidokkaimpia, mutta onnekseen hän sattuu olemaan niin nerokas ohjaaja, että sekavista käsikirjoituksista (tai itse asiassahan hän kirjoittaa samalla kun kuvaa) muodostuu hänen ohjauksessaan hienoja, yhtenäisiä taideteoksia. Kaikesta näkee, että hän on ennen kaikkea taiteilija, auteur. Taidemaalarinahan hän ymmärtääkseni aloitti, ennen elokuvauraansa.
Arvaatkin ehkä, etten ole käynyt tuota katsomassa, mutta oon kuullut sellaista juttua, että tuo nimi pitäisi kirjoittaa kokonaan isoilla kirjaimilla jostakin syystä, joka käy ilmi elokuvasta!
Uskaltaiskohan tuota käydä katsomassa, mulla on trauma edellisestä Lynch-leffasta (Mullholland Drive), kun katsomossa istui joku aivoton kana, joka kikatti läpi koko leffan. Tunnelma teatterissa oli aivan mielettömän jännittynyt, kun kaikki odottivat, että se ääliö rupeaa taas räkättämään, mutta kukaan ei uskaltanut silti sanoa mitään, hymistiin ja hyssytteltiin vain. Meni koko leffa ihan ohi, kun keskityin vain siihen, että milloin se muija taas aloittaa, ja olin pahalla päällä viikon sen jälkeen, pitikin hieno kokemus pilata. En ole voinut edes katsoa leffaa myöhemmin DVD:ltä kun ajatus siitä hirttämättömästä ämmästä nostaa aina levyn kannet nähdessäni kylmän hien niskaan saakka…
anodine:
Elokuvasta moinen syy ei käy ilmi, mutta tosiaan muistan itsekin joskus sellaista kuulleeni, nyt kun asiasta mainitsit. Täytyypäs vilkaista uudestaan tuo yksi Lynchin haastattelu, jonka tässä taannoin taltioin, muistaakseni siitä mainittiin siinä jotakin…
Kaisa:
Mulla oli vähän samanlainen kokemus kun kävin katsomassa sen uudemman version Manaajasta. Seinäjoen Marilyn -teatterissa joku läski ämmä oli niin kauhuissaan että se defenssinä hekotti koko leffan ajan. Toivottavasti sai hirveitä painajaisia, kuten silloinen tyttöystävänikin.
Tuossa katsomossa oli kyllä hyvä fiilis. Hiljaisemmissa kohdissa IHAN KAIKKI keskittyivät olemaan aivan hiljaa. Sitten kun tuli äänekkäämpi kohtia, kaikkien kädet hapuilivat (kirjoitin ensin vahingossa häpyilivät!) popkornikipoille.
olitko katsomassa sitä tiistaina? taisimme olla sitten samaan aikaan.
Ohoh, ois voinut luulla että oisin huomannut. Mutta tiistaina oltiin tosiaan juu!
Taidemaalarinahan hän ymmärtääkseni aloitti, ennen elokuvauraansa.
Tuossapa jotain tekstiä aiheesta:
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/David Lynchin taidenäyttely avautuu Pariisissa/1135225498205
Itse taidenäyttely löytyy slideshow’na tuolta:
http://fondation.cartier.com/
kielivalinnan [English] jälkeen klik:
What’s on
David Lynch, The Air is on Fire » The Works
Kiitoksia hyvistä linkeistä!