Sivarikeskus suljettiin sikainfluenssan vuoksi

Lapinjärven koulutuskeskus, eli sivarikeskus, suljettiin viime viikon torstaina sikainfluenssaepäilyjen vuoksi viikonlopuksi. Jo keskiviikkona kolmasosa koko nykyisestä saapumiserästä laitettiin sairauslomalle loppuviikoksi. Itsekin kuuluin tähän onnelliseen joukkoon. Minun tapauksessani kyse ei ollut kuitenkaan sikainfluenssasta, vaan hyvin ärhäkästä flunssasta.

Tiistaina Palo- ja pelastusryhmä oli harjoitellut savusukellusta ja kaikki osallistuneet olivat kuulopuheiden mukaan käyttäneet samaa happinaamaria, ja seuraavana päivän yli puolet kyseisestä ryhmästä oli sairaana ja lähetettiin kotiin. Siinä vaiheessa kun itse kävin klinikalla (keskiviikkona puolenpäivän maissa), oli sikainfluessatapauksia todettu kaksi. Niitä ei oltu ehditty varmistaa, mutta terveydenhoitaja sanoi, että ne ovat H1N1:ä erittäin suurella todennäköisyydellä. Toisen käden tietojen mukaan tapauksia oli tullut lisää jopa toistakymmentä, mutta tämä ei ole varmistettua tietoa.

Nyt on haikea fiilis. Reilun puolen vuorokauden kuluttua lähden bussilla kohti Helsinkiä ja sitä kautta Lapinjärvelle viimeiseksi viikoksi. Suurta osaa sivaritovereistani en tule luultavasti näkemään koskaan, muutamien kanssa yhteydet säilyvät ainakin Facebookin kautta. Olemme kuitenkin suunnitelleet, että mahdollisesti jo ensi kesänä järjestettäisiin jonkinlainen yhteinen tapaaminen niiden kanssa, jotka omasta saapumiserästämme haluavat osallistua. Aika moni haluaa. Itse haaveilin sellaisesta, että vielä viimeinen kuukausi siviilipalveluksesta järjestettäisiin Lapinjärvellä. Näin voisimme lopettaa palveluksemme niin kuin aloitimme sen: yhdessä. (Okei, myönnetään, sellainen järjestelmä tuplaisi koulutuskeskuksen vuosittaiset kulut.) Jo näiden muutaman hassun päivän aikana on kovasti ehtinyt kiintyä moniin sivaria samaan aikaan suorittaviin. Tulee haikeat ja vaikeat hyvästit perjantaina. Tuleville sivareille tiedoksi: Lapinjärven kuukausi kuluu TODELLA äkkiä, joten ottakaa siitä kaikki irti. Hanheen voi mennä ilman rahaakin ;)

Tags: , , ,

Leave a Reply

Name and Email Address are required fields. Your email will not be published or shared with third parties.