Tilannepäivitystä

Välkyimmät ovatkin varmasti jo huomanneet, että blogiini puskee linkkilistaa aina aika ajoin. Tämä johtuu siitä, että olen ottanut käyttööni näppärän WordPress -plugin, joka sylkee del.icio.us-palveluun täggäämäni linkit mukavana listana blogiin automaattisesti. Plugissa saa itse valita mm. mihin aikaan ja miten usein linkkilistoja julkaistaan ja nyt niitä onkin tullut jo kolme hyvin lyhyen ajan sisällä, koska olen kokeillut plugin toimivuutta ja erilaisia asetuksia. Päätynen jotakuinkin yhteen tai kahteen linkkipostaukseen viikossa. Pyrin siihen, etten helppoudesta huolimatta (linkin täggääminen sujuu kahdella klikkauksella Firefoxissa) spammaa blogiani täyteen joutavia linkkejä, vaan valikoin linkit huolellisesti omien kiinnostuksieni mukaan.

Minua on nyt opiskelujuttujen lisäksi pitänyt kiireisenä sivaripaikan etsintä. Palvelukseenastumispäivä lähestyy ja työosuus sivarista pitäisi aloittaa jo parin kuukauden päästä, mutta tästä sivariystävällisimmästä (mulla oli tähän lähdekin, mutta hukkasin sen) kaupungista ei tunnu löytyvän palveluspaikkaa. Tuntuu muutenkin ihan älyttömältä lähteä melkein kolmekymppisenä suorittamaan näitä valtion orjatyöpakotteita eikä varsinaisesti nosta motivaatiota, ettei mahdollisesti löydy mitään järkevää työtäkään. Eli todennäköisesti joudun hillumaan vuoden Lapinjärvellä enemmän tai vähemmän tyhjän panttina juuri kun pitäisi siirtyä työelämään. Mietin sitäkin vaihtoehtoa, että jos kunnollista palveluspaikkaa ei löydy, kieltäytyisin kokonaan, mutta tämäkin on tehty sillä tavalla hankalaksi, että tuon puolen vuoden lusimisen vuoksi lähtisi käytännössä kämppä alta, sillä minkäänlaista vuokratukea en itselleni tai avopuolisolleni todennäköisesti saisi. Alle kolmen kuukauden kakkuun sentään saisi sen 80% tuen.

Olisin kyllä varsin motivoitunut suorittamaan siviilipalvelukseni mukavassa, järkevässä työpaikassa. Olen kysynytkin varsin monesta paikasta, mutta olen toisaalta liikkeelläkin vähän turhan myöhään. Harmillista, sillä sivarivuosi olisi voinut olla antoisa ja mukava kokemus, ja siitä olisi voinut olla hyötyä sekä minulle, että työpaikalle.

Siviilipalveluspaikan ei ymmärtääkseni saa olla voittoa tavoitteleva yritys, eli käytännössä sivareita voi ottaa ainoastaan julkinen ja kolmas sektori. Kolmannelta sektorilta sivaripaikkoja kuitenkin löytyy aika rajoitetusti, sillä palveluspaikka joutuu maksamaan sivarin asumisen, ruokailun, päivärahat ja mahdolliset sairauskulut. Ihan mikä tahansa yhdistys ei sellaisia rahoja (pitkälti toistakymmentä tuhatta euroa) pysty taikomaan tuosta vaan. Valtio voi tukea sivaripaikkaa pienimuotoisesti asumismenojen suhteen. Varusmiesten kustannukset valtio sen sijaan maksaa täysimääräisesti. Muistuttaisin, että varusmiehistä on yleensä pelkkiä kustannuksia, kun taas siviilipalvelusmiehistä saattaa olla ihan oikeaa taloudellista hyötyäkin.

Harmittaa.

edit// Miksi ihmeessä muuten YLE ei tarjoa sivaripaikkoja? Eikä harjoittelupaikkoja?

Tags: , , ,

4 Responses to Tilannepäivitystä

  1. Oskari kirjoitti:

    Tiesithän muuten, että voit etsiä itselles paikan, joka ottaa sut vasta useamman kuukauden päästä, ja palata Lapinjärveltä siviiliin odottelemaan sitä?

    Kun itse etsiskelin omaa sivaripaikkaa, niin mua kosiskeltiin yliopiston tietohallintokeskukseen. Itseäni ei napannut, mutta jos sellainen kiinnostaa, niin sieltä voi kysyä (ellet oo kysynyt jo).

    Onnea joka tapauksessa metsästykseen.

  2. Tero kirjoitti:

    Itse asiassa en tiennyt. Luulin että odotteluaika pitää olla legioonassa.

    Kiitos tästä tiedosta! Tämähän muuttaakin kuvioita…

  3. Juusoko kirjoitti:

    Itsekin etsiskelen juuri sivaripaikkaa. Tuo Yle hätkäytti minuakin, kun soitin sinne ja “yhtiöpäätöksen” mukaan eivät ota sivareita ollenkaan. Ehkäpä kyse on siitä, että ovat pistäneet pihalle väkeä ja sivarin “palkkaaminen” loisi pahaa verta? Tai sitten ovat vain armeijaihmisiä hallituksessa.

  4. Tero kirjoitti:

    Vaikea arvioida voiko tuo olla syynä, kun en tiedä onko YLE koskaan ottanut sivareita.

    Hämmästyttävää ettei oteta edes harjoittelijoita.

    YLE tekee paljon hienoa työtä, mutta kun noin kallista organisaatiota pidetään pystyssä verovaroilla, niin olisi kai heilläkin oltava jonkinlaista yhteiskuntavastuuta nuorisotyöttömyyden hoitamisessa.

Leave a Reply

Name and Email Address are required fields. Your email will not be published or shared with third parties.