Keskustelutilaisuus Jyväskylän yliopiston naistutkimuksen tilanteesta.

Tällainen tiedote (lihavoinnit omiani):

Tervetuloa keskustelemaan siitä, kuinka naistutkimukselle Jyväskylän yliopistossa tulee käymään. Henkilökunnan puolesta kerrotaan tilanteesta ja pohditaan, mitä kaikkea voisimme tehdä tilanteelle.

Miten käy juuri sinun opinnoillesi? Jääkö sivuainekokonaisuus kesken? Olisitko halunnut suorittaa maisteriopintoja? Jos nyt lähtee naistutkimus, onko sinun pääaineesi seuraavana vuorossa? Voiko yliopiston hallinto toimia näin ja voisitko sinä tehdä asialle jotain?

Tilaisuuteen ovat tervetulleet aivan kaikki, niin naistutkimuksen opiskelijat kuin nekin, joiden mielestä tässä yliopistossa ja yhteiskunnassa ei voi toimia näin. Tätä kutsua ja allaolevaa tiedotetta saa levittää. Se on myös erittäin toivottua.

TIEDOTE 2.4.2009
NASTA RY

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON NAISTUTKIMUKSEN OPPIAINE LOPETUSUHAN ALLA!

Naistutkimuksen perus- ja aineopintoja ei voi enää ensi syksystä eteenpäin suorittaa Jyväskylän yliopistossa. Tätä tulee esittämään yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos ensi keskiviikon TTS-kokouksessaan.

Syyslukukaudella 2009 naistutkimuksen oppiaineen henkilökuntaa vähennetään kahdella henkilöllä. Oppiaineesta jää vastaamaan yksi henkilö, jonka vastuulle jää maisteriopintoja suorittavien opiskelijoiden graduohjaus. Yhden työntekijän voimin perus- ja aineopintokokonaisuuksista vastaaminen on mahdotonta.

Jyväskylän yliopistossa naistutkimusta on opetettu jo 20 vuotta. Naistutkimus on erittäin suosittu sivuaine, jonka opiskelijat sijoittuvat lukuisiin eri pääaineisiin ja tiedekuntiin. Naistutkimus on siis koko yliopiston yhteinen oppiaine. Lukuvuonna 2007-2008 naistutkimuksen perusopintoja suoritettiin yhteensä 1637 opintopistettä. Viime syksyn peruskurssille osallistui yli 130 opiskelijaa.

Naistutkimuksen sivu- ja pääaineopiskelijoina olemme huolestuneita siitä, että asemansa vakiinnuttanut oppiaine aiotaan lakkauttaa opiskelijoita kuulematta. Suositun, mutta vähän yliopistolle tuottavan aineen alasajo kertoo jotain keskeistä siitä suunnasta, mihin suomalainen yliopisto on menossa. Jos naistutkimuksen opetus lopetetaan ensi syksynä, minkä oppiaineen vuoro on vuoden päästä?

Asiasta keskustellaan yliopistolla seuraavan kerran ensi tiistaina 7.huhtikuuta kello 11 Mattilanniemessa huoneessa MaB 102, jolloin naistutkimuksen oppiaineen henkilökunta kertoo tuoreimmat kuulumisensa. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita paikalle!

Jyväskylässä, 2. huhtikuuta 2009

Jyväskylän yliopiston naistutkimuksen ainejärjestö Nasta ry:n
puheenjohtaja Hanna Houtsonen
Varapuheenjohtaja Reija Katainen Kopo-vastaava Maija Lähteenmäki

Nasta ry:n yhteystiedot:
hahoutso@jyu.fi, reijaka@jyu.fi, maija.lahteenmaki@gmail.com

EDIT// Lisäys:

hei kaikki,

Tiedekunnan ja YFI.n käynnissä olevaan TTS-prosessiin liittyy oppiaineiden edustajien tapaamiset. Dekaanin vetämä tapaamiskierros on parhaillaan käynnissä. TTS-prosessiin liittyen tapasin eilen naistutkimuksen oppiaineen pääedustajaa Tuula Juvosta, ja keskustelimme naistutkimuksen resurssitilanteesta.

Naistutkimuksen assistentuurin täyttö on tiistaina yfin laitosneuvoston listalla. Ymmärsin Tuulan kanssa käymästäni keskustelusta, että naistutkimus haluaisi vielä harkita, täyttävätkö he assistentuurin syksyksi, vai käyttävätkö he sen rahan muihin tarkoituksiin. Tämä on tietysti oppiaineen oma asia ja harkintavallassa.

Huhujen mukaan naistutkimusta ollaan lopettamassa yliopistossamme. Mitään tällaista päätöstä ei olla tehty. Se on kuitenkin totta, että naistutkimuksen professorin viran täyttö on rauennut. Päätöstä siitä, koska ja miten professorin virantäyttöprosessia jatketaan, ei ole tehty sen paremmin laitosneuvostossa kuin tiedekuntaneuvostokaan.

Laitoksen taloudellinen tilanne on jo tänä vuonna erittäin vaikea, ja valitettavasti pahenee vielä ensi vuonna.
Kun laitoksen ja tiedekunnan rahat tulevat pääasiassa tutkinnoista, on sellaisten oppiaineiden ja ohjelmien, joista tutkintoja tulee vähän, tilanne hankala.

Mikko Mäntysaari
professor
University of Jyväskylä, Finland
Agora C 519.4
tel. +358-40-5466780
mmantys@jyu.fi

Tags: ,

Leave a Reply

Name and Email Address are required fields. Your email will not be published or shared with third parties.