Pahin EU-lobbaaja-kisan äänestysaika on päättymässä. Suomea kisassa edustaa europarlamentaarikko Piia-Noora Kauppi, joka on yksi “pahin jääviysongelma” -sarjan viidestä ehdokkaasta.
Kauppi, joka jättää europarlamentin vuodenvaihteessa siirtyäkseen Finanssialan keskusliiton johtoon, on toiminut muun muassa Euroopan parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunnassa. Samaan aikaan Kaupilla on ollut läheiset suhteet pankkialan lobbaajiin.
“Hän on menestyksekkäästi auttanut näitä lobbaajia ajamaan laissez-faire-politiikkaa: sääntelyn on oltava mahdollisimman vähäistä ja kevyttä. Hän on myös johtanut europarlamentin finanssipalvelufoorumia, joka tuo yhteen europarlamentaarikkoja ja lobbaajia ja käytännössä toimii suurten pankkien lobbauskanavana,” kilpailun verkkosivuilla kerrotaan.
Wall Street Journal on syyttänyt Kauppia EU:n rahanpesusääntöjen vesittämisestä.
Varsinainen jääviysongelma syntyy Kaupin uuden työpaikan myötä. Nimittämisensä jälkeen hän on jatkanut aktiivista osallistumista kauppasääntelykeskusteluihin. Kollegat ovat valittaneet, ettei Kauppi tiedottanut nimityksestään parlamentissa. Finanssialan keskusliitto onkin kiitellyt uuden toimitusjohtajansa laajoja kontaktiverkostoja Suomessa ja Euroopassa.
Kilpailun äänestysaika päättyy 30. marraskuuta. Äänestyssarjoja on kaksi: pahin lobbaaja ja pahin jääviysongelma.
Viime vuonna pahimman lobbarin palkinnon saivat päästörajoituksia vastustaneet autovalmistajat BMW, Daimler ja Porsche. Viherpesupalkinnon sai saksalainen ydinvoimalobbausjärjestö.
Lähde: Voima.fi
27
Mar