Olen ollut viimepäivät tavattoman masentunut. Väsyttää niin henkisesti kuin fyysisesti. Monena päivänä on ollut vaikeuksia raahautua toimistolle, koska raajat yksinkertaisesti tuntuvat niin raskailta, ettei niitä jaksa liikuttaa. Täältä on sinne korkeintaan puoli kilometriä, ei varmasti sitäkään (kävelen sen ehkä kuudessa-kahdeksassa minuutissa ja minä olen todella hidas kävelijä), mutta matka käy voimille. Lisäksi on sellainen tunne etten saa mitään aikaan. Vaikka miten puurtaisin, ei valmista tunnu syntyvän.
Kaukana on se euforia, jota tunsin vielä vähän aikaa sitten, kun kirjoitin viimeisiä lukuja romaanikäsikirjoitukseeni (vaikea uskoa, että kirjoitin sitä viitisenkymmentä liuskaa parissa viikossa). Bruce Holland Rogers itse asiassa käyttää olotilasta nimeä hypomania, mikä tarkoittaa manian lievää muotoa (kirjoitan lisää tyypin ajatuksista toivottavasti lähipäivinä).
Tämä on aika peruspaskaa. Jokasyksyistä kärsimystä. Pitäisi ostaa kirkasvalolamppu, mutta kun Luottokunta hönkii niskaan ja Opintotukilautakunta uhkailee.
Kävin tänään kirjastossa, koska tarvitsin erään kirjan luovan kirjoittamisen kurssia varten, jonka käyn opettamassa joulukuussa. Päätin hemmotella itseäni (ja samalla huijata itseäni vähitellen takaisin romaanini hiomiseen) lainaamalla vähän muutakin lukuiloa. Paul Austerit, joita minulle suositeltiin, koska niissä on ilmeisesti jotain samaa kuin kässärissäni, olivat kaikki lainassa ja niissä oli varauksiakin. Muistelin mihin muuhun kässäriäni on verrattu, mutta mitään niistä ei löytynyt. Ei löytynyt Alastonta lounasta, ei Vaiteliasta naapuria, ei… itse asiassa enempää en pystynyt muistamaan, joten vertailin itse ja sain muutaman nimen mieleeni. Nimikkeitä etsiessä tarttui mukaan monenlaista. Listaan tähän kaikki tänään lainaamani kirjat. Voitte vaikka arvata mitkä niistä lainasin saadakseni inspiraatiota romaanini hiomiseen/uudelleenkirjoittamiseen! (Paskat tähän kukaan mitään arvaa…)
Magnus Mills: Aidantekijät
Nathalie Sarraute: Tropismeja
Nathalie Sarraute: Kultaiset hedelmät
Italo Calvino: Ritari, joka ei ollut olemassa
Albert Camus: Putoaminen
Albert Camus: Ensimmäinen ihminen
Albert Camus: Rutto
Henri Michaux: Höyheniä
Samuel Beckett: Ensi rakkaus
Arvuutteluuni liittyen tuossa listassa on yksi kompa. Tarjoan joskus bissen sille joka arvaa mikä se on. Ja kaksi sille joka arvaa oikeat vastaukset alkuperäiseen kysymykseeni.
Oli hauska huomata, kun Kirjailijatalolla sitten lehteilin lainaamiani kirjoja, että tuo Tropismeja on iki-ihanan Leena Kirstinän kääntämä! Hauska sattuma, Leena nimittäin työskentelee usein yhdessä Kirjailijatalon työhuoneista. Siinä on kyllä ihminen kuin lapsen hymy.
Mutta niin, takaisin asiaan, jos tässä nyt sellaista edes oli. Tämä oli hyvin teromainen kirjastokäynti. Minä nimittäin unohdin sen kirjan, mitä menin hakemaan, en löytänyt ainuttakaan niistä, joita olin myös ajatellut, mutta tulin silti lainanneeksi yhdeksän nimikettä. Tuosta listasta näkyy aika hyvin muuten sekin asia, jota olen tässä pitkään mietiskellyt, että minun on tavattoman vaikea asennoitua nykykirjallisuuden lukemiseen. Siksi olisikin ollut suotavaa, että olisin saanut pari kirjaa Austeria, jota olen tietoisesti vältellyt aikaisemmin. Suosikkikirjoistani, jos nyt sellaista sanaa voi käyttää, vain yksi on kirjoitettu minun elinaikanani ja sama pätee ylläolevaan listaan. Suomenkieliseen kirjallisuuteen suhtaudun erityisen nuivasti. Sen verran harvoin olen lukenut mitään sykähdyttävää, mikä olisi suomeksi kirjoitettu. Tiedän varsin hyvin, että tästä piirteestä olisi hyvä päästä eroon. Haluaisin lukea Jari Järvelää, Hannu Väisästä, Pirkko Saisiota, Laura Lindstedtiä ja ties ketä (piru minut periköön ellen ensi kerralla lainaa Anita Konkan teoksia), puhumattakaan nykyrunoudesta; toisaalta tuntuu ettei mikään saa minua tarttumaan kirjaan, jonka on kirjoittanut Sofi Oksanen, Juha Itkonen tai joku muu vastaava komeetta. Tiedän että etenkin Oksasella on ansionsa, mutta jostain syystä minulle on muodostunut hyvin voimakas ennakkoluulo hänen tekstiään kohtaan. Tätä, Sofi, pyydän sinulta anteeksi, mikäli jostain sattuman oikusta tämän tekstin lukisit (kuitenkin googlaat omaa nimeäsi, mokoma egoisti). Lähetä tekijänkappale, niin lupaan lukea! Osoite löytyy täältä.
Ongelmana vaan on se, että yleensä kielessäkin täytyy olla jotakin kekseliästä, jotta voisin pitää tarinasta. Poikkeuksia toki on (köhsteinbeckköh), mutta niissä poikkeuksissakin yleensä kieli, rakenne, muoto, tarina, kaikki ovat harmoniassa, kaikki ovat yhtä. Ja, anteeksi nyt vaan kaikille, mutta tuntuu että nykyään kirjoista suurin osa (etenkin Suomessa) kirjoitetaan (stereotyyppisille) keski-ikäisille naisille (jotka niitä kirjoja varmaan eniten ostavat). Ehkä pyhä vihani suuria ikäluokkia kohtaan jotenkin heijastuu myös tähän. Kheh.
Nyt minua jo kyllästyttää tämän blogikirjoituksen jatkaminen (olen kovin väsynyt), enkä varmasti jaksa oikolukea tätä enää kirjoitusvirheiden varalta. Vähän harmittaa, että tuli lainattua tuollainen kasa kirjoja, koska oikeasti pitäisi tehdä kaikkea aivan muuta kuin lukea kaunokirjallisuutta (esim. yks gradu), mutta en mä ehkä muutakaan nyt jaksa. Jos vetäis huomenna kännit. Hellurei. Ei tuu peeässää nyt.
No niin, kirjastossa käyty uudestaan. Piru minut periköön.