Sosiaalista mediaa
perjantai, kesäkuu 5th, 2009Olen viime päivinä koukkuuntunut Twitteriin todella pahasti. Nyt minulla on siellä kaksi tiliä. Jako menee samaan tapaan kuin tämän blogijako: toisessa käsittelen musiikkiasioita, toisessa muita. Olen ollut siellä varsin lyhyen aikaa ja valikoin jonkin verran sitä, ketä seurailen, joten oma seuraajien joukko ei ole erityisen suureksi päässyt vielä kasvamaan. On kehitelty jos jonkinlaisia keinoja saada tuhansia seuraajia helposti, mutta sellaiseen en ole halunnut sortua, ainakaan vielä. Tässä vaiheessa tykkään pysyä itse kärryillä siitä, kuka twiittejäni aktiivisesti seuraa.
Twitter-tilini:
Musiikkiasioille @rockofficeFIN
Muille jutuille @terorizt
Olen aktivoitunut Twitterin innostamana myös blogirintamalla. Rokkikonttori päivittyy tasaiseen tahtiin ja päätin ainakin kokeilla kirjoittaa sitä jonkin aikaa kaksikielisenä. Kirjoitan siis osan jutuista suomeksi ja osan englanniksi. Hauska nähdä miten kokeilu lähtee ottamaan tuulta alleen.
Lisäksi aloitin uuden blogiprojektin. Eräs ranskalainen ystäväni on jo pitkään pyytänyt minua kääntämään joitakin tekstejäni hänelle englanniksi ja päätin kokeilla kääntämistä sitten Google Translate -palvelulla. Tulokset ovat ainakin minusta hemmetin hauskoja. Ja vielä hauskemmiksi muuttuvat, kun niitä kääntää kielestä toiseen yhä uudestaan. Sillä keinoin toisaalta löytää välillä myös joitakin todella hienoja lauseita. Useimmiten teksteistä tulee kuitenkin melko koomisia. Tässä pieni näyte.
- -Eyes were opened, then closed, chest began to heave. Small’s body began to slowly grow. When he tried to quit themselves, so that the room would grow cubic meters impressive speed, he backs painui one edge against the bottom leg second. Fragments lentelę around the forest in his grow out of cubes. Eyes. Open. Closed. Open!
Tihkui blood in your body to grow to full size. Eyes. Open. Closed. Open. Wounds arpeutuivat and disappeared quickly. The first idea? Fragrant. What is that smell? Fragments foot plantar below and itchy varvut. What a contradiction.
Fragrant. Tunne jalkapohjissa. Fragrant felt all over the body, the air flowed through the body, the bottom of the pit.
Komiata avantgardee, sano.
Ja näitä löytyy siis osoitteesta teroskakori.wordpress.com. Ei, ei “terskakori” vaan “teroskakori”.





