“Voisimme myös lopettaa seinille hyppimisen aina, jos joku sanoo jotakin Venäjästä täällä Suomessa.”

Voi Jyrki, ei kyse ole siitä, että hypimme seinille koska “joku sanoi jotain Venäjästä täällä Suomessa”. Tässä ollaan huolissaan siitä, että yksi puolue valtiovarainministerin johdolla sotkee itäsuhteita väittämällä julkisuudessa aivan mitä sattuu paskaa. Mokomat russofobialla ratsastajat.

Tuollainen tyyppikö meidän pitäisi hyväksyä seuraavaksi pääministeriksemme? Valtiovarainministeri, joka noudattaa puolueensa venäjävihamielistä linjaa valehtelemalla miljarditolkulla? Siis SATOJEN MILJARDIEN HUTI. Tämä tyyppi pääministeriksi? Ei käy.

Eilen törmäsin yliopistolla keski-ikäisehköön mieheen, joka istui penkillä juomassa kaljaa. Vaihdoimme pari sanaa ja pian keskustelimme kirjojen kustantamisesta. Kävi ilmi, että mies kirjoitti romaania, muttei tiennyt tuon taivaallista siitä, miten sen saisi ihmisten luettavaksi. Oli aika virkistävää jutella sellaiselle henkilölle. Hän kyseli kovasti, että mitä sitten pitää tehdä, kun se on kirjoitettu loppuun? Kenelle pitää soittaa? Julkaistaanko se todennäköisemmin, jos saa kirjailijoilta puoltoja? Miten pääsee käsikirjoitusjonon ohi? Hänelle tuli yllätyksenä jopa se, ettei kustantamoista vastata samalla viikolla kun käsikirjoituksen on lähettänyt. Ja se, että kirjapaino ja kustantamo on kaksi eri asiaa.

On hyvä aina välillä saada muistutus siitä, että kaikki eivät tiedä kaikkia niitä asioita, jotka itselle ovat itsestäänselvyyksiä.

Kyseleminen alkoi kyllä käydä hermoille aika nopeasti. Mies, joka kirjoittaa romaaniaan kynällä vihkoon ja sanelee sitä jälkikäteen tyttärelleen, joka kirjoittaa sen puhtaaksi, vaikutti jotenkin röyhkeältä kysellessään millaisilla vippaskonsteilla saisi kirjansa julkaistua heti huomenna. Aamulla. Hän kyseli kauheasti nimiä ja joitakin nimiä kerroin, mutta toistelin toistelemasta päästyäni, että älä nyt soita sille, vaan lähetä se kässäri. Älä mene käymään siellä Atenalla, vaan lähetä se kässäri kun se on valmis. Ei, älä lähetä keskeneräisenä. Äläkä nyt ainakaan minun nimeäni mainitse.

Tuli vähän mieleen sellaiset tyypit, jotka käyvät kirjoittamiskursseilla ja sitten yrittävät selvittää, miten kurssin pääsee läpi pienimmällä mahdollisella työmäärällä. Ei mitään järkeä.

En tiedä, tuskin mies ilkeyttään kyseli. Ei hän ole ainoa jota vituttaa se, että kovalla työllä kirjoitetusta romaanistaan saattaa vuoden odottelun jälkeen saada kommentin joltakin, joka ei ole koko kässäriin jaksanut perehtyä, että ei sovi nyt kustannusohjelmaan (enkä nyt viittaa tällä omaan kässäriini). Kirjojen kustantamisen maailma on Suomessa ihan paria poikkeusta lukuunottamatta varmaan niitä takapajuisimpia bisneksiä. Mieti vaikka kuinka moni kustantamo (ntamoa lukuunottamatta) on keksinyt joitakin uusia, nykyaikaisia toimintamalleja tai edes ideoita. Vastaus on nolla. Suurin mullistus viime vuosina on ollut se, että jotakuinkin jokaisella kustantamolla on jonkinlaiset intterveppikotisivuveeveeveet ja sähköpostikin. Ehkä jopa Facebookissa jonkinlainen sivuraakile ja arvontoja. Vähän kuin sähköiset kinkerit.

Ei sillä, ei minulla itsellänikään mitään mullistavia ajatuksia tähän ole. Mutta eipä työtäni ole sellaisia miettiäkään. Kirjamaailma on konservatiivinen maailma.

Monella muulla alalla ei kauan pärjäisi sellainen yritys, jolle tulee vuosia hiottu yhteistyöehdotus, johon vastataan vasta kuukausien päästä.

Noh, olin iloinen että tuli neuvottua miestä, vaikka ärsyttikin. Ihan mukava mies se oli. Näin sen juomassa kaljaa tänäänkin samalla penkillä. Ehkä se siellä kirjoitteli lyijykynällä vihkoonsa.

Oli muuten virkistävää vaihtelua sekin, että keski-ikäinen ihminen myönsi tietävänsä jostakin asiasta vähemmän kuin nuori mies ja pyysi neuvomaan.

P.S. Palaan tuohon ntamo-asiaan myöhemmin.

Inspiraation sain täältä.

Vastausta otsikon kysymykseen voisi hakea vaikka tästä Henry Ahlavuon sinänsä ansiokkaasta sosiaalisen median käyttäjäprofiililistasta. Henry käyttää itse sanaa “esimerkkejä”, mutta Twitterin puolella käyttäjät nyt on aika pitkälti nämä.

SoME käyttäjäesimerkkejä – What’s in it for me?

Viestintäjohtaja, tiedottaja: PR, sosiaalisen median strategiat, brändin hallinta.
Haluaa tavoittaa kohderyhmänsä ja puhua heidän kielellään. Toimii verkossa eettisesti oikein. Käyttää sosiaalista mediaa tiedon optimaaliseen jakamiseen.

Markkinointihenkilö, myyjä: Tuotteiden ja palveluiden myynti verkossa, hypetys, linkitys, sisällöntuotto, optimointi.
Haluaa myydä tuotteen ja ansaita. Käyttää sosiaalista mediaa kaikin mahdollisin keinon, mutta vain jos sillä on riittävä ROI.

Hengaaja: monimediaosaaja ajan hermoilla, trendien seuraaja, testaaja, läsnäolija kohderyhmänsä kanssa.
Henkilö, joka tekee yrityksen oman sosiaalisen median stragerian mukaista työtä, ja valvoo sen kehitystä. Käyttää sosiaalista mediaa verkostoitumiseen ja oman tehtävänsä tarpeiden mukaisesti.

IT-henkilö: Web.2.0 teknologiat, niiden rakentaminen ja käyttöönotto.
Haluaa luoda rahan arvoisia sovelluksia uudella pelikentällä. Toteuttaa sosiaalista mediaa ja sen teknologioita, muttei välttämättä hyödynnä sitä itse.

HR-henkilö: Sisäinen tiedoittaminen, muutosviestintä, konsultointi, sparraus, rekrytointi ja kannustaminen muutoksessa.
On aktiivinen kuuntelija. Käyttää sosiaalista mediaa mielipiteiden keräämiseen.

Asiakaspalvelija: Kontaktihenkilö, vuorovaikutus asiakkaan kanssa verkossa, palautteen kerääminen, kuunteleminen
Käyttää sosiaalista mediaa luodakseen laadukkaampaa ja nopeampaa asiakaspalvelua.

Opettaja:
Käyttää sosiaalista mediaa tiedon keruuseen ja oppiakseen, sekä opettaakseen tehokkaammin ja ketterämmin.

Yrittäjä:
Haluaa menestyä valitsemmallaan tiellä. Voi käyttää sosiaalista mediaa yhdellä –tai kaikilla tavoilla, mutta joutuu muuttamaan käyttötapojansa kehityksen mukaan.

Toimittaja:
Haluaa myydä julkaisuaan. Käyttää sosiaalista mediaa uutislähteenä ja/tai uutisaiheena kysynnän mukaan.

Toimitusjohtaja: malliesimerkki kaikesta edellämainitusta

Eläkeläinen, kotiäiti, koululainen:
Haluaa verkostoitua ja löytää hengenheimolaisensa. Käyttää sosiaalista mediaa keskusteluun ja yhteydenpitoon.

Viimeinen ryhmä on listan ainoa, jolla ei ole suorat taloudelliset intressit mielessä sosiaaliseen mediaan käydessään. Ja näiden muiden kuvauksessa ei juuri sosiaalista puolta näy.

Twitterin ongelmana näyttäisi Suomessa olevan tällä hetkellä se, että kaikenlaiset asiantuntijat, markkinamiehet, poliitikot ja ties mitkä helppoheikit ovat kyllä löytäneet Twitterin, mutta heidän asiakkaansa eivät. Ja kun some-asiantuntijoiksi itseään nimittävät keskustelijat puhuvat näistä tavallisista ihmisistä, he puhuvat siitä, miten heidän asiakkaansa voisivat tavoittaa nämä tavalliset ihmiset. Aika vähälle huomiolle jää se, miksi se tavallinen ihminen ylipäänsä haluaisi tulla koko Twitteriin. Halukin on vielä luotavissa, mutta miksi sen tavallisen ihmisen PITÄISI tulla Twitteriin. En tiedä.

Itse liityin Twitteriin luullakseni noin vuosi sitten. Jaikuun liityin joskus 2006. Valitsin sen ennen Twitteriä, koska sen ominaisuudet olivat aivan ylivoimaiset. Kun Google sitten sammutti koko Jaikun, sen tilalle tuli lopulta Qaiku, jonka ominaisuudet ovat ilmeisesti jotakuinkin samat. Tällä kertaa valinnassani Twitter vei kuitenkin voiton, koska ominaisuuksien sijaan painotin valinnassani yhteisöä. Twitterissä vaan on enemmän kiinnostavia ihmisiä. Qaikussa ovat ymmärtääkseni juuri ne samat markkinamiehet jotka Twitterissä koviten mesoavat somen ihanuuksista. Eikä sitten juuri muita. Sori tyypit.

Kaikki kunnia rohkeille yrittäjille, jotka ovat mukana sosiaalisessa mediassa ja Twitterissä, mutta älkää pettykö jos ei kuluttaja halua tulla Twitteriin pelkästään seuraamaan sitä, miten hienoa on, että suomalainen yrittäjä on nyt oikein Twitterissä.

Sosiaalinen media on toki paljon muuta kuin Twitter. Suomessa, ja aika pitkälti koko maailmassa, sosiaalinen media on ennen kaikkea Facebook (okei, YouTube on sangen suosittu, muttei yhtä sosiaalinen). Kaikki kaverit ovat Facebookissa, kaikki työkaverit ovat Facebookissa, kaikki sukulaiset ovat Facebookissa ja kaikki vittumaiset naapurit ovat Facebookissa. Naapurin räksyttävällä piskilläkin on todennäköisesti oma fanisivu Facebookissa (“Jos 20 000 liittyy niin panen naapurin kissaa!”). Jonkin verran tuolla kasvo-opuksessa näkee ihan mukavasti toteutettuja markkinointikampanjoita. Mutta niihin kyllästyy aika vikkelästi. Brändien tyrkyttämiseen kyllästyy aika nopeasti.

Miksei YouTube muuten ole Suomessa sosiaalinen? Ihmisillä on aika vähän videoblogeja ja varsinkaan suomalaiset eivät nauhoittele videovastauksia muiden videoihin. Suomalaiset eivät tykkää tyrkyistä. Facebookiinkin suomalaiset liittyivät (ja liittyvät) melko hitaasti, koska se tuntuu sellaiselta naaman tyrkyttämiseltä kun pitää olla kuva ja kaikkea… Jos joku kuvaa itseään oikein videokameralla niin kyllähän se jo luulee itsestään jotain aivan liikoja (vrt. Mikael Jungner). Emme siis halua tyrkyttää, emmekä halua että meille tyrkytetään. Onko sitten ihme, jos emme halua hypätä altaaseen, jossa markkinaväki meitä juuri teroitettuine strategioineen jo odottaa?

Tänään vegaanit ja kaikenkirjavat kasvissyöjät ympäri maata joko kihisevät kiukusta tai pudistelevat huvittuneina päätään tämän blogiaivopierun vuoksi. Kemppinen vanhana miehenä on niin pihalla koko ajatusmaailmasta, että puhuu virheellisesti vegaaneista, kun hänen pitäisi varmaankin käyttää mieluummin sanaa kasvissyöjät. Vegaani vaan sattuu olemaan vielä kasvissyöjääkin leimaavampi sana valkoisten heteromiesten keskuudessa: siitä tulee heti kettutytöt ja kaikenlaiset aktivistit mieleen, nimenomaan naispuoliset sellaiset. Kasviksiahan sentään voi rehti lihaanikin syödä, mutta vegaani… se kuulostaa taudilta. Sellaiselta mihin sairastutaan jossain sosiologian oppiaineessa tai humanistien ompelukerhoissa.

Kemppisen mielestä kaikki muut perustelut vegaanisuuteen (siis siihen, ettei halua syödä esim. juustoa) ovat “kvasifilosofisia” paitsi rettelöintihalu ja narsismi. Kemppinen itse epäilee vegaanien mielenterveyttä, heiluttelee iloisesti irvistellen koko kourallista natsikortteja ja toisessa kourassa roikkuu korillinen koiranpaskalla kasaan liimattuja olkiukkoja.

En voi olla miettimättä onko tämä Kemppinen idiootti vai ironikko. Vai vaan vähän höpsö.

Minä en ole kuullut edes kvasifilosofisia perusteluja sille, miksi kaikilla ihmisillä pitää olla oikeus massamurhata eläimiä ruoakseen. Olen kuullut ainoastaan hataria horinoita. Vielä vähemmän olen kuullut kestäviä perusteluita sille, miksi ihmisten pitää voida kiduttaa eläimiä tehotuottaessaan niitä ruoaksi ihmisille. Monesti kuulee valitettavan hinnasta, että jos tekee kaiken kunnolla niin lihasta tulee niin kallista ettei kellään ole siihen varaa. No mitä helvetin väliä? Miksi ihmisille pitää olla halpaa lihaa? Mehän ne tukiaiset lihantuottajille maksetaan jo muutenkin, oltiin sitten vaikka kasvissyöjiä tai vegaaneita. Valinnanvaraa ei tämän kulutuspäätöksen suhteen ole. Järjestelmäkin on anti-vegaaninen.

Edellisen sikatilakohun jälkeen Sika-Liisa Anttila muuten pisti töpinäksi ja käytti meidän kaikkien yhteisiä rahoja neljännesmiljoonan siihen, että mainostettiin miten hyvin ne asiat itse asiassa tiloilla on sittenkin. Täällä voit kertoa mitä olet siitä asiasta mieltä.

Mutta hei, ei se mitään, nuoret. Tähän me saadaan nyt tottua. Vanhusten vallankumous, eli valtaan takertuminen, on alkanut! Suuret ikäluokat muistivat pitää eläkemaksut pieninä suurimman osan työurastaan ja pistävät meidät nyt maksamaan pätkätöissä viisinkertaisia maksuja, jotta heidän korotetut eläkkeensä saadaan varmasti maksettua. Vallan he ovat kaapanneet jo aikaisemmin, mutta eivät aio antaa meidän päättää omista asioistamme ja omasta tulevaisuudestamme itse. Onneksi he sentään kuolevat aikaisin alkoholiongelmineen ja paskasta sianlihasta saamine tauteineen.

No, Kemppinen ei tainnut kovin pitkään miettiä ennen kuin kirjoitti ja se hänelle suotakoon. Sana on vapaa.

P.S. En ole itse vielä vegaani, mutta aion kyllä jättää kaikki eläinperäiset asiat ruokavaliostani vähitellen pois. Syy on ensisijaisesti ympäristö, ennen kaikkea ilmasto, joka Kemppisen mielessä ei ollut ilmeisesti käynytkään. Sika-Liisan ja kusipäisen kurikkalaisen sikamiehen ylimielinen käytös YLEn A-talkissa (27 päivää esitysaikaa jäljellä) vei kyllä minun silmissäni viimeisetkin sympatiat tuottajilta. Heidän asenteensahan oli se, että kyllä voidaan hyvissäkin oloissa kasvattaa, mutta se sitten maksaa enemmän. Jostain syystä hinta oli heistä oiva perustelu sille, että “bulkkikarjaa” (taisi olla Anttilan käyttämä termi) saa kohdella miten tahansa. Jos meillä ei ole varaa tehdä sitä kestävällä tavalla, MEILLÄ EI OLE VARAA TEHDÄ SITÄ.

22.10.
12:19

Tänään oli lääkärintarkastus. Lääkäri oli ehkä maailman coolein nainen. Kirjoitan hänestä enemmän kun pääsen oman läppärin äärelle, oli nimittäin helposti mukavin lääkärikäynti ikinä.

No itse asiassa tuosta lääkäristä on hyvin vaikea kirjoittaa niin, että hänestä saisi oikeanlaisen kuvan. Kun olen innoissani kertoillut hänestä Armille ja ystävilleni, on kertomukseen liittynyt aika olennaisesti kotikutoinen imitaationi, mutta jospa yritän jonkinlaisen kuvan hänestä antaa.

Terveystarkastuksen lopuksihan annetaan aika lääkärille, joka sitten haastattelun ja terveydenhoitajan lausunnon perusteella määrittelee asiakkaan palveluskelpoisuuden. Minulla tämä aika osui harmikseni torstaiaamuun. Harmikseni siksi, että edellisenä iltana oli koko joukko sivareita Hotelli Hanhessa ja tappiin astihan siellä juhlittiin. Nuoremmat jaksoivat tietysti minua paremmin seuraavana päivänä, itselläni oli aika paha krapula.

Noh, urheasti raahustin kuitenkin b-taloon odotushuoneeseen istuskelemaan ja vainoharhaisena kävin läpi erilaisia skenaarioita siitä, miten minuun suhtauduttaisiin, koska alkoholin vaikutuksen alaisena ei palveluksessa tietenkään saa olla ja minulla oli sen laatuisia krapulan oireita, että olihan sitä alkoholia veressä varmasti.

Odottelin että joku hoitaja tai muu vastaava henkilökuntaan kuuluva tulee kertomaan minulle kuka lääkäri ehtii ottaa vastaan ja milloin, mutta arvelin kyllä, ettei aikataulut voi olla myöhässä heti aamusta. Pian eteeni ilmestyikin vanhempi naishenkilö vihreässä villatakissa ja huolellisesti artikuloiden sekä erittäin tarkasti sanansa asetellen kysyi millä asioilla olin paikalla. Hän tuntui miettivän jokaista sanaa ja jokaista lausetta aivan pikkuriikkisen hetken verran, ennen kuin ryhtyi muodostamaan sanoja suussaan. Kun kerroin, hän kysyi haluanko lääkärikseni mieluummin mukavan nuoren miehen, vai kokeneen vanhemman naisen. Naurahdin ja sanoin ettei sillä ole merkitystä. Hän naurahti takaisin, katosi hoitajan huoneeseen ja tuli pian papereiden kanssa takaisin. Seurasin häntä lääkärin huoneeseen, missä hän istahti pöydän taakse ja antoi luvan istua vastapäätä. “Minuahan ei täällä monesti lääkäriksi tunnisteta, koska en halua korottaa itseäni tuolla valkoisella takilla. Totta kai terveyskeskuksessa työskennellessäni sellaista käytin, koska se oli siellä tapana ja taisipa olla tavallaan pakollistakin, mutta täällä on sen verran rennompaa, että minä en välitä lääkärintakkia käyttää, koska siihen ei ole mitään syytäkään.” “Ikään kuin Gregory House?”, minä kysyin hymyillen ja hän siihen häkeltyneen tauon jälkeen “Jollakin tavalla… Tai itse asiassa täsmälleen niin kuin Gregory House. Juuri niin kuin Gregory House. Paitsi että minä mieluummin tapaan asiakkaitani kasvotusten sen sijaan että jossakin huoneen nurkassa antaisin muille lääkäreille nerokkaita vinkkejä.”

Olin jo tässä vaiheessa täysin myyty. Tiesin etten voi olla pitämättä tästä ihmisestä. Hänestä tosiaan tuli monella tapaa mieleen Gregory House: hän on mitä ilmeisimmin oikein taitava lääkäri (sinä aikana kun olin hänen tarkastuksessaan, häneltä kysyttiin konsultaatiota kolme kertaa) ja hänen huumorintajunsa ja sivistyneisyytensä vaikutti aivan verrattomalta. Se toki on sanottava, että hän ei vittuillut kertaakaan, mutta toisaalta olenkin aina arvellut että tulisin Gregory Housen kanssa toimeen oikein hyvin. Luulen että minun lääkärintarkastuksenikin kesti tavallista pidempään, koska vaivojeni lisäksi keskustelimme niin pitkät pätkät kaikenlaisista terveyteeni millään tavalla liittymättömistä asioista. Hän lausui minulle sujuvasti yllättäviä kohteliaisuuksia, mutta häkeltyi aina pieneksi hetkeksi kun tein samoin hänelle.

Lisäksi hän oli tavattoman reilu. Kesällä hankin itselleni aurinkolasit vahvuuksilla, koska kyllästyin siihen miten aurinkoisella säällä joutui niin usein vaihtelemaan aurinkolaseja ja silmälaseja. Etenkin festareilla se oli todella epäkäytännöllistä ulkokeikoilla: ilman silmälaseja artisti lavalla näytti suttuisemmalta kuin hänen kuuluisi näyttää, mutta ilman aurinkolaseja valoisuus haittasi näkyvyyttä. No, hankin tosiaan aurinkolasit. Vahvuuteni tarkastettiin siinä yhteydessä ja huomattiin, että toisen silmän näkökyky oli huonontunut ihan vähän, joten aurinkolasieni vahvuudet poikkeavat silmälasieni vahvuuksista pienimmällä mahdollisella tavalla. Laki määrää, että siviilipalvelusvelvollinen on oikeutettu saamaan valtion kustannuksella uudet silmälasit (ihan samalla tavalla kuin asevelvollinen), mikäli tähän on palveluksen aikana tarvetta (valtio korvaa 120:een Euroon saakka). Sairaanhoitaja (joka hänkin oli todella mukava, ellen sitä aikaisemmin maininnut) totesi terveystarkastuksen aikana, että näköni on huonontunut niin vähän, ettei uusille laseille liene tarvetta, mutta tämä mainio lääkäri totesi, että tottahan toki sivarin nyt lasit kuuluu saada ja varasi ajan optikolle. Onhan se huimaus hieman kiusallista, mitä aiheutuu siitä kun vaihdan silmälasit päähän aurinkolasien jälkeen, enkä nää vanhoilla silmälaseillani enää ihan terävästi. Mutta kiva juttu, marraskuussa sitten varmaan saan uudet silmälasit omilla vahvuuksillani.

Nyt vaan miettimään tekosyitä sille, että voisin jatkossakin käydä lääkärilläni ainakin kerran viikossa.

Aikaisemmin taisin sanoa, että joudun olemaan legioonassa työpalveluuni saakka, koska HSL-päiviltä ei saa minkäänlaisia tukia. No sitä miettiessäni en muistanut, että minullahan on vielä saatavia. KELA on minulle velkaa kahden kuukauden opintotuet ja jos niiden lisäksi nostan vielä opintolainaa, pystyisin kustantamaan elämiseni ilman muita tuloja tammikuuhun saakka ilman ongelmia. Tosin he eivät kai maksa puuttuvia tukia ennen kuin graduni näkyy rekisterissä tai vien heille opinnäytetyön ohjaajan lausunnon. En tiedä kumman valitsisin. Se lausunto olisi takuulla se nopeampi versio. Täytyypä miettiä yrittäisinkö ehtiä käydä yliopistolla huomenna, vai ottaisinko siihen tarkoitukseen erityisen lomapäivän myöhemmin.

Soininvaara antaa hyvää mainosta Piraattipuolueelle blogissaan: kun yksi valtakunnan johtavista ajattelijoistakaan ei suostu ymmärtämään tekijänoikeuskysymystä nuorten sukupolvien näkökulmasta, on se vain entistä parempi osoitus Piraattipuolueen tarpeellisuudelle. Puolue täyttää paikkansa vaikka pystyisikin ainoastaan “herättämään keskustelua”, sillä jo nyt näkyy selviä merkkejä siitä, että tästä asiasta pystytään keskustelemaan asiallisestikin (joskin Soininvaaran blogissa on nähty höpsöjä ylilyöntejä jo mm. kustannusalan konkari Timo Ernamolta), toisin kuin siitä eräästä toisesta asiasta, josta asiallista keskustelua vaatineet henkilöt eivät ole suostuneet keskustelemaan asiallisesti.

Mm. nimimerkki “Touko Mettinen” otti esille kiinnostavan esimerkin.

JOs pidämme tärkeänä esim. sitä, että Sofi Oksanen kirjoitti Puhdistuksen, meidän kaiketi pitäisi miettiä se keino, jolla tulevaisuuden sofioksaset voisivat järjellisellä tavalla hoitaa ammattiaan ENNEN nykyisen järjestelmän romuttamista.

Olen täsmälleen samaa mieltä. Taiteilijoiden elannosta on toki huolehdittava. En tosin ole aivan varma ketkä ajavat nykyisen järjestelmän romuttamista. Piraattipuoluekin ajaa ymmärtääkseni lähinnä nykyisen järjestelmän järkeistämistä. Esimerkissä on kuitenkin kiinnostavaa se, että taiteilijat nähdään puhtaasti yrittäjäriskin näkökulmasta. Kirjailijoiden ammatinharjoittamista on siis se, että he ottavat yrittäjäriskin kirjoittaessaan kirjan, tekevät siis työtä, josta ei ole minkäänlaista taetta saada tuottoja. Päinvastoin kirjailija olisi voinut ahkeroida jonkin tuottavamman alan parissa ja tienata muutaman sentin kirjoittamisen sijasta, eli kirjoittaminen oli suorastaan tappiollista työntekohetkellä. (No okei, Puhdistusta kirjoittaessaan Oksasella oli jo tiedossa varmoja ja melko varmoja tuottoja työstään, mutta Stalinin lehmiä kirjoittaessa ei, kuten ei esikoiskirjailijoilla yleensä ole.)

Toinen rivien väliin kirjoitettu asenne tuntuu olevan, että ainoastaan menestyvät kirjailijat ansaitsevat tulla toimeen työllään. Näkökulma on siis kaupallinen, eikä osoita erityistä huolta kirjallisuuden tilasta ja kehityksestä. Kirjoittajaa ei selvästikään kiinnosta tulevaisuuden lukuisat marcelproustit (joita tiukkojen tekijänoikeuksien purkaminen oikeasti hyödyttäisi) vaan se marginaalinen huippumenestyvien sofioksasten joukko. Järjestelmää ei saa muuttaa, koska eniten tienaavat saattaisivat jokusen Euron menettää?

P.S. Miten iso riski tulojen menetykselle mahtaisi oikeasti olla? Siinä ehkä miettimistä seuraavaan blogikirjoitukseen, jos viitsin tästä aiheesta jatkaa. Tänään muuten osuvasti otsikoitiin Sofin tienanneen Puhdistuksella puolisen miljoonaa Euroa. Monikohan kirjan ostaja olisi ladannut Puhdistuksen netistä ilmaiseksi jos se olisi mahdollista? Omalta kohdaltani voin kertoa, että olisin ladannut. Olisin lukaissut sitä alusta jonkin matkaa ja ostanut jos se olisi kiinnostanut. Vaan eipä sitä hyllystäni löydy nytkään.

Jostain syystä Sonera on päättänyt perustaa kilpailijan Spotifylle. Music Player on samanhintainen kuin maksullinen, mainokseton versio Spotifysta, mutta suomalaiseen tapaan se on sössitty tukemalla ainoastaan Windows-koneita.

On sinänsä hyvä idea, että samalla kuukausimaksulla voi käyttää palvelua kolmella eri tietokoneella, kahdella eri kännykällä ja että biisejä voi myös polttaa levylle, eikä kuuntelemiseen tarvita aina nettiyhteyttä (kaikki ominaisuuksia, joita Spotifyssa ei ole), mutta en osaa silti pitää Soneran Music Playeria edes kovin lupaavana avauksena. Ei ole imagomielessä nykyään hirveän fiksua jättää tukematta Mac-koneita ja iPhonea, ja Linux-käyttäjien määräkin on kasvamaan päin. Tietenkään Music Playeria ei saa jokaiseen kännykkään, vaan Soneran sivuilla on (Nokiapainotteinen) lista tuetuista malleista. Ja ainakin alussa sekä kännykkä-, että tietokonekäyttö vaatii Soneran matkapuhelinliittymän.

Lataamaansa musiikkia ei tietenkään voi jakaa ja pääsääntöisesti tiedostot ovat drm-suojattuja.

Soneran sivuilla on jopa ihan vertailutaulukko Music Playerin ja Spotifyn eroavaisuuksista.

On tässä ihan hyviä ideoita, mutta toteutus on kaukana täydellisestä.

YLE on nyt lyhyen ajan sisällä esittänyt kaksi televisio-ohjelmaa, joissa puhutaan nuorille sukupolville erittäin tärkeistä asioista, mutta joita varmaan harmillisen harva nuori on nähnyt. Käytän sanaa ‘nuori’ nyt hieman laajennetussa muodossa, tarkoitan siis nuoria sukupolvia, eli 70-luvulla ja sitä myöhemmin syntyneitä, eli meitä, jotka joudumme maksamaan esimerkiksi suurten ikäluokkien eläkkeet, joista he itse ovat maksaneet neljänneksen n. viiden prosentin eläkemaksuilla ja joista me maksamme kolme neljäsosaa eläkemaksuilla joiden koko hirvittää jo valmiiksi (tällä hetkellä keskimäärin n. 22% eivätkä ole ainakaan pienenemään päin).

Toinen niistä tärkeistä ohjelmista oli Ajankohtaisen kakkosen A2 teema: Kapitalismi käräjillä (Julkaistu Areenassa: 22.04.2009 klo 12:19,
Poistuu Areenasta: 22.05.2009 klo 12:19) ja toinen pikkuisen hölmöllä konseptilla toimiva Tuomio -ohjelma jaksollaan Ikäluokkien taistelu (Julkaistu Areenassa: 20.04.2009 klo 20:55, Poistuu Areenasta: 20.05.2009 klo 20:55)

Katsokaa nyt hyvänen aika kun ehditte.

Se on hämmästyttävää, että kapinahenkeä ei näy nuorissa enempää, mutta ainakin yliopistopuolella kansalaisyhteiskunta alkaa pikku hiljaa aktivioitua. Viimeksi eilen tapahtui eri kaupunkien kampuksilla. Esimerkiksi Tampereella vallattiin yliopiston päärakennus. Työläisten ja yliopistolaisten katkennut yhteys pitäisi luoda uudestaan, sillä samassa veneessähän me olemme kaikki, niin lukiolaiset, amikset, kuin yliopiskelijat, samassa uppoavassa laivassa.

Ja jos joku googlettelee tänne jollain uppoavalla lännellä tms., niin verratakseni tämän hetken tärkeimmäksi “ongelmaryhmäksi” tietyissä piireissä määriteltyä ihmisryhmää suuriin ikäluokkiin, niin maahanmuuttajia on Suomessa ehkä noin 145 000 (puolet siitä miten paljon on Suomen kansalaisia ulkomailla), suurten ikäluokkien lukumäärä on määritelmästä riippuen puolen miljoonan jommalla kummalla puolen (vuoteen 2030 mennessä -45 – -65 syntyneet ikäluokat ovat siirtyneet kokonaan eläkkeelle, tämän ikähaarukan koko on siinä kahden miljoonan huitteilla). Ja tulevan vuosikymmenen aikana toinen näistä ryhmistä on kokonaan eläkkeellä, toisesta on sentään suurin osa töissä (en jaksa kaivaa työllisyysprosenttia, koska pyydän joka tapauksessa, etteivät arvon kommentoijat tekisi tästä maahanmuuttokeskustelua). Maksele siinä sitten pysyvästi alentuneen elintason keskellä pätkätöillä eläkkeitä yli kolmannekselle koko valtion väestöstä. Että semmoinen maailma meille jää perinnöksi.

Jaa että mitä muuta jää perinnöksi? Mm. ekokatastrofi, joka pitää maksaa niillä samoilla pätkätöillä joilla elätetään mm. lihavia toimitusjohtajia (kyllä, myös heidän eläkkeitään maksamme). Ei meille kauheasti jää sukanvarteen jos haluamme ettei tämä maapallo ole meidän lapsenlapsillemme pelkkä kuuma pätsi.

Ruotsissa sukupolvisota on jo mainittu.

Tukholman suurmielenosoituksessa pitivät puheenvuoron mm. kaksi piraattiaatetta tukevaa kirjailijatarta, Anna Troberg ja Unni Drougge, sekä luonnollisesti Piratpartietin karismaattinen puheenjohtaja Rick Falkvinge. Samoihin aikoihin järjestettiin pienempimuotoiset mielenosoitukset myös Lundissa ja Karlstadissa. Tänään sunnuntaina osoitetaan mieltä Göteborgissa.

“Vallanpitäjät ovat julistaneet sodan sukupolveamme vastaan”, Falkvinge sanoi tukholmalaisyleisölle. “Samalla se on sota seuraavan sukupolven teollisuudenaloja kohtaan, seuraavan sukupolven kansalaisia vastaan, seuraavan sukupolven yhteiskunnallista osallistumista vastaan.” Falkvinge vertasi vallassa olevia poliitikkoja kyvyttömiin elefantteihin, jotka ryntäilevät ja kompuroivat ympäriinsä silmät sidottuina keskellä kananmunien pakkaamoa – joka symbolisoi Falkvingen vertauskuvassa kehittyvää tietoyhteiskuntaa kaikkine orastavine mahdollisuuksineen. “Nämä poliitikot ovat digitaalisia lukutaidottomia, jotka ovat tuhoamassa yhteiskuntaamme”, Falkvinge tykitti. “Heidän toimintansa on täysin anteeksiantamatonta.”

Lähde: Piraattiliitto.org

Suurin osa Ruotsin puolueista keräili ääniä nettinuorilta ilmoittamalla, että kokonaisista ikäluokista ei haluta tehdä rikollisia (tuomitsemalla tiedostojen jakamisesta). Pirate Bay -tuomio osoitti toisin. Joko olisi aika myöntää Suomessakin, että suurten ikäluokkien ja nuorten ikäluokkien intressit ja maailmankatsomus ovat niin pahasti törmäyskurssilla, että ellei asiaa hoideta kohta rauhanomaisesti, ellei suurten ikäluokkien luomaa nuorten riistoa lopeteta nopeasti, ellei nuorille oikeasti anneta tilaa ja vastuuta äkkiä, tämän ongelman päätös ei tule olemaan rauhanomainen.

P.S. Keskustelua voi herättää mm. kannattamalla Piraattipuolueen merkitsemistä puoluerekisteriin. Tällöin EI tarvitse liittyä puolueeseen tai olla heidän kanssaan edes samaa mieltä. Tällöin tarvitsee ainoastaan myöntää se, että tekijänoikeuksista ja internetistä on käytävä tasokkaampaa keskustelua myös päivän politiikassa. Ja että keskusteluun on syytä ottaa mukaan myös -70 -luvulla ja sitä myöhemmin syntyneet.
P.P.S. Osku Pajamäki on aloittanut sukupolvikeskustelun jo vuosia sitten, mutta teki sen kirjansa nätistä kannesta huolimatta ilmeisesti niin epäseksikkäällä tavalla, että vastauksena tuli lähinnä suurten ikäluokkien räksytystä (ja sentään muutamien nuorten heräämistä).

edit//Piraattikeskusteluun liittyen… Hesari sanoo “Tutkimus: Piraatit ostavat musiikkia muita useammin.”

Että kiitti vitusti tästä ajojahdista!

Voi helkkari sentään, äsken oli kuudes tai seitsemäs kerta TÄNÄ VUONNA kun mulle soitetaan A-lehdiltä. En tiedä onko se ollut joka kerta eri firma, joka A-lehtien puolesta soittelee, mutta jotain järkeä tähän voisi saada. Yksi soittajista pahoitteli kovasti (muistaakseni neljäs) ja ilmoitti että enää ei pitäisi tulla puheluita. Kuulemma tietokonejärjestelmää oli uusittu ja häiriöt johtuivat siitä.

Kaikki sympatiani näille henkilöille, jotka joutuvat näitä typeriä puheluita työkseen soittelemaan. Tuntuu aina yhtä ikävältä sanoa, että “anteeksi mutta tämä on tuhannesviidessadasaseitsemäskymmenes kerta tällä viikolla kun minulle tarjotaan tätä paskalehteä jota en oikeastaan halunnut alunperinkään”. Mutta jotain järkeä tuohon vitun paskaan olisi kiva saada. Voitteko keskittää sen myyntinne yhdelle ja samalla alihankkijalle jottei samoista asioista soiteltaisi vittu koko ajan.

Meni just harkintaan peruuttaa se viimeinenkin A-lehtien läpyskä tämän takia, saatana.

P.S. Korostaisin vielä, etten tällä kiukkuisella ruikutuksellani moiti puhelinmyyjiä. Heidän syytä tämä on vähiten, mutta he joutuvat silti ottamaan vastaan sen kaiken paskan – ja surkealla palkalla. On hämmästyttävää, että suurin osa heistä jaksaa noissa olosuhteissa olla ihan ystävällisiä, tämänpäiväinen täti tosin kuulosti lähinnä pettyneeltä – ymmärrettävää sekin.