Eilen törmäsin yliopistolla keski-ikäisehköön mieheen, joka istui penkillä juomassa kaljaa. Vaihdoimme pari sanaa ja pian keskustelimme kirjojen kustantamisesta. Kävi ilmi, että mies kirjoitti romaania, muttei tiennyt tuon taivaallista siitä, miten sen saisi ihmisten luettavaksi. Oli aika virkistävää jutella sellaiselle henkilölle. Hän kyseli kovasti, että mitä sitten pitää tehdä, kun se on kirjoitettu loppuun? Kenelle pitää soittaa? Julkaistaanko se todennäköisemmin, jos saa kirjailijoilta puoltoja? Miten pääsee käsikirjoitusjonon ohi? Hänelle tuli yllätyksenä jopa se, ettei kustantamoista vastata samalla viikolla kun käsikirjoituksen on lähettänyt. Ja se, että kirjapaino ja kustantamo on kaksi eri asiaa.

On hyvä aina välillä saada muistutus siitä, että kaikki eivät tiedä kaikkia niitä asioita, jotka itselle ovat itsestäänselvyyksiä.

Kyseleminen alkoi kyllä käydä hermoille aika nopeasti. Mies, joka kirjoittaa romaaniaan kynällä vihkoon ja sanelee sitä jälkikäteen tyttärelleen, joka kirjoittaa sen puhtaaksi, vaikutti jotenkin röyhkeältä kysellessään millaisilla vippaskonsteilla saisi kirjansa julkaistua heti huomenna. Aamulla. Hän kyseli kauheasti nimiä ja joitakin nimiä kerroin, mutta toistelin toistelemasta päästyäni, että älä nyt soita sille, vaan lähetä se kässäri. Älä mene käymään siellä Atenalla, vaan lähetä se kässäri kun se on valmis. Ei, älä lähetä keskeneräisenä. Äläkä nyt ainakaan minun nimeäni mainitse.

Tuli vähän mieleen sellaiset tyypit, jotka käyvät kirjoittamiskursseilla ja sitten yrittävät selvittää, miten kurssin pääsee läpi pienimmällä mahdollisella työmäärällä. Ei mitään järkeä.

En tiedä, tuskin mies ilkeyttään kyseli. Ei hän ole ainoa jota vituttaa se, että kovalla työllä kirjoitetusta romaanistaan saattaa vuoden odottelun jälkeen saada kommentin joltakin, joka ei ole koko kässäriin jaksanut perehtyä, että ei sovi nyt kustannusohjelmaan (enkä nyt viittaa tällä omaan kässäriini). Kirjojen kustantamisen maailma on Suomessa ihan paria poikkeusta lukuunottamatta varmaan niitä takapajuisimpia bisneksiä. Mieti vaikka kuinka moni kustantamo (ntamoa lukuunottamatta) on keksinyt joitakin uusia, nykyaikaisia toimintamalleja tai edes ideoita. Vastaus on nolla. Suurin mullistus viime vuosina on ollut se, että jotakuinkin jokaisella kustantamolla on jonkinlaiset intterveppikotisivuveeveeveet ja sähköpostikin. Ehkä jopa Facebookissa jonkinlainen sivuraakile ja arvontoja. Vähän kuin sähköiset kinkerit.

Ei sillä, ei minulla itsellänikään mitään mullistavia ajatuksia tähän ole. Mutta eipä työtäni ole sellaisia miettiäkään. Kirjamaailma on konservatiivinen maailma.

Monella muulla alalla ei kauan pärjäisi sellainen yritys, jolle tulee vuosia hiottu yhteistyöehdotus, johon vastataan vasta kuukausien päästä.

Noh, olin iloinen että tuli neuvottua miestä, vaikka ärsyttikin. Ihan mukava mies se oli. Näin sen juomassa kaljaa tänäänkin samalla penkillä. Ehkä se siellä kirjoitteli lyijykynällä vihkoonsa.

Oli muuten virkistävää vaihtelua sekin, että keski-ikäinen ihminen myönsi tietävänsä jostakin asiasta vähemmän kuin nuori mies ja pyysi neuvomaan.

P.S. Palaan tuohon ntamo-asiaan myöhemmin.

ntamo julkaisi muutama tunti sitten anonyymin tekijän Alta Pois -runoteoksen. Vaikka julkaisusta on aikaa vasta muutama tunti, on kirja ehditty jo mm. julistaa klassikoksi Facebookissa. Tämä on jotain, mihin kankeat kaupalliset dinosaurukset eivät vaan pysty.

On selvää, että anonyymin tekijän teoksen julkaiseminen tänään herättää sellaista mielenkiintoa tekijää, kohtaan, josta vain harva teos ja tekijä saa nauttia. Paradoksia voi pitää jopa tekijän narsismina. Mitä se ei ole.

Hakukonerunous ja kollaasimaisuus on viety tässä kokoelmassa tavallaan äärimmilleen: jos tekstifragmentteja on useammasta lähteestä eikä lähteitä merkitä, ei merkitä sitten fragmenttien kerääjääkään. “Tämän teoksen tekijä on kuollut”, anonyymi vitsailee kustantajan sivuilla, postyymisti. Vihjaako hän olevansa Elias Lönnrot! Vitsailulta tuntuu myös Karri Kokon ja Harry Salmenniemen mainitseminen teoksen kuvauksessa. Vastuuta siis sysätäänkin runoilijoille, jotka tekijään ovat vaikuttaneet.

Äkkiväärää huumoria on myös teoksen nimessä. Tekijä on kuollut, mutta nimettömänä hän nousee mullan alta pois. Nimettömänä tekijä nousee framille aivan poikkeuksellisen voimakkaasti. Kuka välittää sisällöstä, haluamme tietää kuka on tämä anonyymi! Sven Laakso ehti jo povata tekijäksi Harry Salmenniemeä itseään, koska “näin hyvälle kirjalle ei voi olla paljon mahdollisia tekijöitä”. Perustelusta olen täsmälleen samaa mieltä. Ja kyllähän Harry yksi kirjan tekijöistä tavallaan onkin, tahtomattaan. Samoin kuin Karri. Olisikin hauskaa, jos he olisivat koonneet tämän kirjan kahdestaan. Kieltämättä jotain sellaista heiltä voisi hyvin odottaa.

Mitä merkitystä anonymiteetillä sitten on teoksen vastaanoton kannalta? Siihen varmaan Tuli&Savu vastaa vielä tänä vuonna. Omalta osaltani tiedän sanoa, että olen hyvin innostunut tästä teoksesta, koska se julkaistaan nimenomaan ntamolta. Anonyymi runokokoelma isolta kaupalliselta kustantamolta ei olisi puoliksikaan niin kiinnostava asia. En osaa selittää miksi. Jotain tekemistä sillä on sen kanssa, miten ntamon julkaisukynnyksen alentaminen on nostanut runouden tasoa. Tai tietenkään ei voida puhua kynnyksen alentamisesta, vaan oviaukon siirtämisestä. Suomessa tuskin on koskaan julkaistu niin paljon kiinnostavaa runoutta kuin nyt. Isot jäävät jalkoihin, kun melkein kaikki oikeasti hyvä kama tulee ntamolta ja poEsialta. (Ei heidänkään julkaisut toki ole kaikki mitään jumalallisia kultahippuja.)

Miten paljon sillä on merkitystä, onko tämän teoksen tehnyt Harry, Karri, Leevi itse, vai kenties Tommy Tabermann, tuo avantgarden Tommi Mäkinen? Ei paljoakaan. Merkitystä on sillä, ettemme tiedä. Vain nyt tekijällä on merkitystä.

Tekijän mysteeri ei tietysti pidä ikuisesti jännitettä yllä, joten jossain vaiheessa tekijä on varmaankin pakko paljastaa, muuten tekijä jää kuplaksi. Toisaalta olisi tietysti parempi, jos tekijän henkilöllisyyttä ei koskaan kerrottaisi. Ongelmana on osaltaan sekin, että vaikka ntamo mahdollistaa sen, että tekijän henkilöllisyys on tekijän itsensä lisäksi ainoastaan yhden henkilön tiedossa, edes tällaiset teokset eivät synny tyhjiössä. Joku tietää, joku toinenkin tietää, joku kolmaskin tietää. Ja jonakin päivänä joku heistä unohtaa, että kaikki eivät tiedä.

Mutta voin tähän loppuun paljastaa, että minä tiedän kuka tämän on tehnyt.

Hänen nimensä on Bart Hem-o-hes

edit// Teos on luettavissa pdf-muodossa täällä.
Ja sen voi tilata täältä.

Kunpa jaksaisin kirjoitella tänne enemmän.

No sanotaan nyt kuitenkin jotakin.

1. Tammikuun puolivälissä alkoi siviilipalvelukseni työpalveluosuus. Työskentelen Jyväskylän yliopiston kielikeskuksella ja se on oikein mukavaa. Kaikki työkaverit ovat aivan mahtavaa porukkaa. Erityisen hauskaa on jumahtaa keskustelemaan täysin odottamattomien henkilöiden kanssa kirjallisuudesta. Tai urheilusta. Tai mistä ikinä.
2. Keski-Suomen Kirjailijat ry:n johtokunta valitsi minut sihteerikseen. Siihen varsinaisesti ei liity juuri muuta kuin pöytäkirjojen kirjoittaminen, mutta olen onnistunut haalimaan itselleni kaikenlaisia pikkuhommia niin paljon, että välillä on tullut viikkoja, joina en ole tullut yhtenäkään päivänä töistä kotiin ennen kahdeksaa. Mutta ei sillä, touhu on enimmäkseen hauskaa. Esimerkiksi visuaalisuuteen keskittynyt Uuden Runouden Ilta oli tosi kiva tapahtuma, josta olisi syytä kirjoittaa enemmänkin, mutten juuri nyt jaksa.
3. Olen alkanut lukea runoja. Ja kirjoittaa runoja. Toisessa olen ihan hyvä, toisessa en niinkään. Tähän liittyen täytyy muuten mainita, että Harry Salmenniemen Texas, sakset on yksi parhaita kirjoja ikinä.
4. Täytin 29.
5. Valmistuin filosofian maisteriksi.
6. Taisin ymmärtää ettei minulla ole mitään erityistä syytä tarjota tekstejäni kaupallisille kustantamoille.

Joku voi pitää tätä runokokoelmana. Mutta näinkin voi romaanin julkaista.

Miten pitkään Karri Kokko jaksaa kirja per päivä -tahtia?
Miten pitkään kysymys siitä, miten pitkään Karri Kokko jaksaa kirja per päivä -tahtia, on kiinnostavinta mitä kotimaisen kulttuurin kentällä tapahtuu?
Mikä on seuraava askel kirjallisuudenjulkaisumaailmassa (Suomessa)?
Kuka sen askeleen ottaa?
Mitä tapahtuu kirjallisuuskritiikille?
Milloin julkaistaan seuraavan kerran kiinnostavaa kotimaista proosaa?
Entä kiinnostavaa ulkomaista proosaa suomeksi?

Vastaukset julkaisen vuoden kuluttua.

Olen suhtautunut aina hieman skeptisesti ainakin Suomessa tällä hetkellä toimiviin arviointipalveluihin. Olen päässyt näkemään niiden kirjoittamia palautteita ja niissä on kyllä aina tuoksahtanut se, ettei oikein viitsittäisi kritisoida, kun ois kiva saada samalta kirjoittajalta rahat pois jatkossakin. Lisäksi palaute annetaan tyypillisesti kirjallisen raportin muodossa. Joskus raportista on mahdoton tulkita, mitä arvioija oikein on tarkoittanut ja mitä mieltä hän tekstistä oikeastaan on ollutkaan.

Kun Keski-Suomen Kirjailijat ry. ryhtyi käynnistämään arviointipalveluaan uudestaan, lähdin uteliaisuuttani mukaan. Aloitustilaisuus vaikutti todella lupaavalta ja halusin ehdottomasti lähteä yhdeksi tekstien arvioijaksi. Keski-Suomen Kirjailijoiden arvostelupalvelussa kirjoittajalla on mahdollisuus valita haluaako hän palautteen kirjallisena raporttina, sähköpostikeskusteluna, vai ihan face-to-face -keskusteluna. Oma kokemukseni on osoittanut, että kasvokkainen tapahtuva palautekeskustelu on hyödyllisintä niin kirjoittajalle itselleen, kuin monissa tapauksissa arvioijallekin. Arvioijakin voi olla väärässä kirjallisessa raportissaan, arvioijan mielipiteestäkin voi keskustella. Kaikille tämä ei kuitenkaan sovi ja joillekin varmaan miellyttävin tapa on ottaa ihan se kirjallinen palaute.

Keski-Suomen Kirjailijat ry. on voittoa tavoittelematon yhdistys, joten en usko että muidenkaan arvioijien palautteeseen vaikuttaa halu miellyttää, jotta saisi kirjailijan rahat jatkossakin. Päin vastoin uskon että jokaiselle tärkein syy olla mukana on vaikuttaa kirjoittajien kehitykseen positiivisella tavalla. Ainakin omalta osaltani voin tämän luvata.

Arviointipalvelu löytyy täältä.

P.S. Keski-Suomen Kirjailijat ry. on Keski-Suomen Kirjailijatalon päävuokralainen, joten meillä on esimerkiksi palautekeskusteluja varten käytössämme upea paikka Jyväskylän Älylän kupeessa.
P.P.S. Tämä näyttää hieman mainospuheelta, joten mainittakoon että minut valittiin viime viikolla Keski-Suomen Kirjailijat ry:n jäseneksi ja johtokuntaan. Eli mainostahan tämä toisaalta onkin. Mutta yhtä tärkeä syy tälle postaukselle on se, että odotan innolla tekstejä arvioitavaksi ja mukavia palautekeskusteluita Kirjailijatalolle.

Nuoren Voiman Liiton arvostelupalvelusta jonkun onnettoman saama palaute:

Kyllähän tämä semmoista perkeleen lässytystä on että heittäkää tällä nivaskalla heti vesilintua. Missä maailman kolkassa te tuommoisia ihmisiä olette tavannut kuin nämä Erikit ja Magnukset ja Gustafsonit sun muut kummalliset, onks niitä siellä Joensuussa? Ei ainakaan markkinoilla ole. Ja jos onkin, niin jättäkää herrajumala äkkiä ne sinne Notkolahteensa ja lähtekää vetämään niin että midi heiluu, muutoin ei tule mitään.

Muutamasta käsikirjoituksenne kohdasta sain sen kalpean kuvan, että lukemanne paskakirjallisuus ei ole täysin pilannut omaa realiteettien tajuanne; niinpä siis, jos jatkaa aiotte, kehoitan että kirjoittaisitte seuraavan käsikirjoituksenne jostakin itseänne koskevasta aiheesta. Ja nk. Hyvän kirjallisuuden lukeminen ei koskaan ole pahitteeksi. Ja mitä se sitten on, sitä voi kysäistä vaikka paikkakunnan kirjastonhoitajalta.

Toivottavasti ymmärrätte, etten halua loukata Teitä tällä arvostelulla. Te vain nähdäkseni olette pahasti väärillä linjoilla joten mielestäni karkeahko oikaisu on paikallaan.

Kunnioittavasti:

Hannu Salama.

Näyte löytyy 1970 julkaistusta Nuoren Voiman Liiton julkaisusta Kirjoittajan aapinen 1. Toimittaneet Jussi Kylätasku ja Kai Linnilä.

Itselläni se tuli vastaan Nora Ekströmin (2001, tuolloin nimellä Nora Värre) lisuria lukiessa.

Soininvaara antaa hyvää mainosta Piraattipuolueelle blogissaan: kun yksi valtakunnan johtavista ajattelijoistakaan ei suostu ymmärtämään tekijänoikeuskysymystä nuorten sukupolvien näkökulmasta, on se vain entistä parempi osoitus Piraattipuolueen tarpeellisuudelle. Puolue täyttää paikkansa vaikka pystyisikin ainoastaan “herättämään keskustelua”, sillä jo nyt näkyy selviä merkkejä siitä, että tästä asiasta pystytään keskustelemaan asiallisestikin (joskin Soininvaaran blogissa on nähty höpsöjä ylilyöntejä jo mm. kustannusalan konkari Timo Ernamolta), toisin kuin siitä eräästä toisesta asiasta, josta asiallista keskustelua vaatineet henkilöt eivät ole suostuneet keskustelemaan asiallisesti.

Mm. nimimerkki “Touko Mettinen” otti esille kiinnostavan esimerkin.

JOs pidämme tärkeänä esim. sitä, että Sofi Oksanen kirjoitti Puhdistuksen, meidän kaiketi pitäisi miettiä se keino, jolla tulevaisuuden sofioksaset voisivat järjellisellä tavalla hoitaa ammattiaan ENNEN nykyisen järjestelmän romuttamista.

Olen täsmälleen samaa mieltä. Taiteilijoiden elannosta on toki huolehdittava. En tosin ole aivan varma ketkä ajavat nykyisen järjestelmän romuttamista. Piraattipuoluekin ajaa ymmärtääkseni lähinnä nykyisen järjestelmän järkeistämistä. Esimerkissä on kuitenkin kiinnostavaa se, että taiteilijat nähdään puhtaasti yrittäjäriskin näkökulmasta. Kirjailijoiden ammatinharjoittamista on siis se, että he ottavat yrittäjäriskin kirjoittaessaan kirjan, tekevät siis työtä, josta ei ole minkäänlaista taetta saada tuottoja. Päinvastoin kirjailija olisi voinut ahkeroida jonkin tuottavamman alan parissa ja tienata muutaman sentin kirjoittamisen sijasta, eli kirjoittaminen oli suorastaan tappiollista työntekohetkellä. (No okei, Puhdistusta kirjoittaessaan Oksasella oli jo tiedossa varmoja ja melko varmoja tuottoja työstään, mutta Stalinin lehmiä kirjoittaessa ei, kuten ei esikoiskirjailijoilla yleensä ole.)

Toinen rivien väliin kirjoitettu asenne tuntuu olevan, että ainoastaan menestyvät kirjailijat ansaitsevat tulla toimeen työllään. Näkökulma on siis kaupallinen, eikä osoita erityistä huolta kirjallisuuden tilasta ja kehityksestä. Kirjoittajaa ei selvästikään kiinnosta tulevaisuuden lukuisat marcelproustit (joita tiukkojen tekijänoikeuksien purkaminen oikeasti hyödyttäisi) vaan se marginaalinen huippumenestyvien sofioksasten joukko. Järjestelmää ei saa muuttaa, koska eniten tienaavat saattaisivat jokusen Euron menettää?

P.S. Miten iso riski tulojen menetykselle mahtaisi oikeasti olla? Siinä ehkä miettimistä seuraavaan blogikirjoitukseen, jos viitsin tästä aiheesta jatkaa. Tänään muuten osuvasti otsikoitiin Sofin tienanneen Puhdistuksella puolisen miljoonaa Euroa. Monikohan kirjan ostaja olisi ladannut Puhdistuksen netistä ilmaiseksi jos se olisi mahdollista? Omalta kohdaltani voin kertoa, että olisin ladannut. Olisin lukaissut sitä alusta jonkin matkaa ja ostanut jos se olisi kiinnostanut. Vaan eipä sitä hyllystäni löydy nytkään.

Eipä ole blogikirjoittelu jaksanut kiinnostaa vähään aikaan. Tuntuu että koko ajan on kesken jotakin paljon tärkeämpää. Nyt on loma tulossa ja tammikuun alku jo stressailee mielessä. Joka päivä tulee mieleen uusia aiheita, joista pitäisi kirjoittaa, muttei jaksa aloittaa. Pimeä loppuvuosi on vienyt voimat aika pahasti ja se näkyy aina ensimmäisenä blogissa. Tai no, ehkä se näkyy ensimmäisenä tiskialtaassa tai pyykkivuoressa. Oli miten oli.

Paskaa:
- Vein yhdelle työnantajalle erehdyksessä verokortin sijaan jonkin aivan muun paperi, joten palkasta pidätetään se 60%.
- Tuostakin työkeikasta olisi ollut hauska kirjoittaa, kun olisi jaksanut.
- En kehtaa kertoa miten kauan mulla on ollut nämä samat sukat jalassa.
- Opintotukilautakunta odottaa ihmeitä.
- Loma menee liiaksi pakatessa ja junaillessa.
- En oo muistanut viedä kirjaston kirjoja.
- Suomi vesitti ilmastosopimuksen.
- Hallitus syyttää oppositiota yhteistyökyvyn puutteesta, koska oppositio ei haluaisi suoraan hyväksyä asioita heidän sanelustaan.
- Kataisen mielestä opposition puheet leikkauslistoista ovat kansan pelottelua, sen sijaan talouskriisin kutsuminen talvisodaksi ei.
- Bob Helsinki kirjoittaa nähtävästi edelleen kaiken mitä kokoomuslaiset sanovat.
- En saanut luottoa Macbookin ostoon, koska en ole käynyt ase- tai siviilipalvelusta. Kyllä. Luit oikein.

Jeejee:
- Lukeminen on taas pitkästä aikaa kivaa.
- Opettaminen on taas pitkästä aikaa kivaa.
- Kirjoittamisesta ja opettamisesta puhuminen on taas pitkästä aikaa kivaa.
- Loma on taas pitkästä aikaa ihan ok.
- Saan ehkä tammikuussa maksettua loputkin viime kesän festarikuluista.
- Tammikuussa alkaa jo seuraavan kesän festareiden odottaminen.
- Tää opinnoista stressaaminen loppuu (toivottavasti alku-) kevään aikana.
- Kasvissyönti on kivaa. On kivaa myös tehdä muita ekologisia valintoja.
- Uuden vuoden aattona tulee vieraita.
- Ihmiset on kivoja.
- Armi se vasta onkin kiva.

Kyllä tämä tästä. Hyvää lomaa kaikille!