Kunpa jaksaisin kirjoitella tänne enemmän.

No sanotaan nyt kuitenkin jotakin.

1. Tammikuun puolivälissä alkoi siviilipalvelukseni työpalveluosuus. Työskentelen Jyväskylän yliopiston kielikeskuksella ja se on oikein mukavaa. Kaikki työkaverit ovat aivan mahtavaa porukkaa. Erityisen hauskaa on jumahtaa keskustelemaan täysin odottamattomien henkilöiden kanssa kirjallisuudesta. Tai urheilusta. Tai mistä ikinä.
2. Keski-Suomen Kirjailijat ry:n johtokunta valitsi minut sihteerikseen. Siihen varsinaisesti ei liity juuri muuta kuin pöytäkirjojen kirjoittaminen, mutta olen onnistunut haalimaan itselleni kaikenlaisia pikkuhommia niin paljon, että välillä on tullut viikkoja, joina en ole tullut yhtenäkään päivänä töistä kotiin ennen kahdeksaa. Mutta ei sillä, touhu on enimmäkseen hauskaa. Esimerkiksi visuaalisuuteen keskittynyt Uuden Runouden Ilta oli tosi kiva tapahtuma, josta olisi syytä kirjoittaa enemmänkin, mutten juuri nyt jaksa.
3. Olen alkanut lukea runoja. Ja kirjoittaa runoja. Toisessa olen ihan hyvä, toisessa en niinkään. Tähän liittyen täytyy muuten mainita, että Harry Salmenniemen Texas, sakset on yksi parhaita kirjoja ikinä.
4. Täytin 29.
5. Valmistuin filosofian maisteriksi.
6. Taisin ymmärtää ettei minulla ole mitään erityistä syytä tarjota tekstejäni kaupallisille kustantamoille.

Lapinjärven koulutuskeskus, eli sivarikeskus, suljettiin viime viikon torstaina sikainfluenssaepäilyjen vuoksi viikonlopuksi. Jo keskiviikkona kolmasosa koko nykyisestä saapumiserästä laitettiin sairauslomalle loppuviikoksi. Itsekin kuuluin tähän onnelliseen joukkoon. Minun tapauksessani kyse ei ollut kuitenkaan sikainfluenssasta, vaan hyvin ärhäkästä flunssasta.

Tiistaina Palo- ja pelastusryhmä oli harjoitellut savusukellusta ja kaikki osallistuneet olivat kuulopuheiden mukaan käyttäneet samaa happinaamaria, ja seuraavana päivän yli puolet kyseisestä ryhmästä oli sairaana ja lähetettiin kotiin. Siinä vaiheessa kun itse kävin klinikalla (keskiviikkona puolenpäivän maissa), oli sikainfluessatapauksia todettu kaksi. Niitä ei oltu ehditty varmistaa, mutta terveydenhoitaja sanoi, että ne ovat H1N1:ä erittäin suurella todennäköisyydellä. Toisen käden tietojen mukaan tapauksia oli tullut lisää jopa toistakymmentä, mutta tämä ei ole varmistettua tietoa.

Nyt on haikea fiilis. Reilun puolen vuorokauden kuluttua lähden bussilla kohti Helsinkiä ja sitä kautta Lapinjärvelle viimeiseksi viikoksi. Suurta osaa sivaritovereistani en tule luultavasti näkemään koskaan, muutamien kanssa yhteydet säilyvät ainakin Facebookin kautta. Olemme kuitenkin suunnitelleet, että mahdollisesti jo ensi kesänä järjestettäisiin jonkinlainen yhteinen tapaaminen niiden kanssa, jotka omasta saapumiserästämme haluavat osallistua. Aika moni haluaa. Itse haaveilin sellaisesta, että vielä viimeinen kuukausi siviilipalveluksesta järjestettäisiin Lapinjärvellä. Näin voisimme lopettaa palveluksemme niin kuin aloitimme sen: yhdessä. (Okei, myönnetään, sellainen järjestelmä tuplaisi koulutuskeskuksen vuosittaiset kulut.) Jo näiden muutaman hassun päivän aikana on kovasti ehtinyt kiintyä moniin sivaria samaan aikaan suorittaviin. Tulee haikeat ja vaikeat hyvästit perjantaina. Tuleville sivareille tiedoksi: Lapinjärven kuukausi kuluu TODELLA äkkiä, joten ottakaa siitä kaikki irti. Hanheen voi mennä ilman rahaakin ;)

…ja muille maahanmuuttokriitikoille, -vastustajille & kaikille samaa ajatusmallia jakaville henkilöille: miksi keskitytte yksinomaan puolustelemaan oikeutta sanoa rasistisia asioita? Miksi ette ole kiinnostuneet puolustamaan totaalikieltäytyjien oikeuksia samalla vimmalla? Onhan huomattavasti suurempi ongelma yhteiskunnallisesti, että muodollisissa oikeudenkäynneissä tuomitaan ihmisiä poliittisten ja eettisten mielipiteidensä vuoksi ehdottomaan vankeuteen kuin se, että joku seppolehto saa tuomion ihan selvästä herjaamisesta.

Ja ei, nyt ei tarvitse tulla nussuttamaan siitä, etteivät halla-aholaisetkaan suhtaudu vakavasti Seppo Lehtoon, tiedän sen, tai että on väärin käyttää sanaa halla-aholainen (no ei ole, tiedätte keitä olette). Haluaisin yksinkertaisesti vastauksen tuohon kysymykseen. Miksi ette samalla innolla puolusta mielipidevankeja? Onko rasisminvapaus sittenkin teille tärkeämpää kuin sanan- ja mielipiteenvapaus?

Tällä viikolla opittua:

Pahinta tässä peruskoulutusjaksossa ei suinkaan ole se, että joutuu olemaan Lapinjärvellä. Siellä on ihan rentoa ja mukavaa. Siellä on mukavia ihmisiä. Sieltä pääsee viikonlopuiksi pois ja aika kuluu verraten nopeasti. Pahinta on se, että sinne joutuu aina uudestaan lähtemään. Aina uudestaan joudun pakkaamaan kamat, hyvästelemään Armin ja matkustamaan tuntikausia. Onneksi sitä ei tapahdu kovin monesti. Olen joutunut sen kerran tekemään, teen uudestaan huomenna yöllä, ja teen sen jälkeen vielä kaksi kertaa. Näin siis mikäli raha-asiat järjestyvät niin, etten joudu odottamaan palveluksen alkua Lapinjärvellä. Mikäli asiat eivät järjesty niin kuin suunnittelin, ja joudun viettämään siviilipalveluskeskuksessa pidempään kuin suunnittelin, loppuvuodesta tulee viikonloppujen päättymisen osalta henkisesti tosi raskaita.

Mutta ei se niin paha asia ole. Halusin vain kirjata muistiin, että tämä on se raskain asia.

P.S. Veikkaan että myös siitä tulee raskasta kun peruskoulutusjakso päättyy ja kaikki uudet ystävät lähtevät eri suuntiin.
P.P.S. Peruskoulutusjakson jälkeinen aika on varmaan heinäntekoa helpompaa kaikille meille, jotka saimme juuri sellaisen palveluspaikan kuin olimme toivoneet. Kyllähän se jonkin verran vituttanee, että joutuu tekemään työtä vuoden ilman palkkaa juuri silloin, kun pitäisi jo siirtyä palkkatyöelämään, mutta toisaalta tulee ainakin selkeä päivärytmi. Itselleni on hyvin tärkeää se, että pystyn selkeästi erottamaan työajan vapaa-ajasta ja kirjoittamaan seuraavia töitäni tiettyinä aikoina.

22.10.
12:19

Tänään oli lääkärintarkastus. Lääkäri oli ehkä maailman coolein nainen. Kirjoitan hänestä enemmän kun pääsen oman läppärin äärelle, oli nimittäin helposti mukavin lääkärikäynti ikinä.

No itse asiassa tuosta lääkäristä on hyvin vaikea kirjoittaa niin, että hänestä saisi oikeanlaisen kuvan. Kun olen innoissani kertoillut hänestä Armille ja ystävilleni, on kertomukseen liittynyt aika olennaisesti kotikutoinen imitaationi, mutta jospa yritän jonkinlaisen kuvan hänestä antaa.

Terveystarkastuksen lopuksihan annetaan aika lääkärille, joka sitten haastattelun ja terveydenhoitajan lausunnon perusteella määrittelee asiakkaan palveluskelpoisuuden. Minulla tämä aika osui harmikseni torstaiaamuun. Harmikseni siksi, että edellisenä iltana oli koko joukko sivareita Hotelli Hanhessa ja tappiin astihan siellä juhlittiin. Nuoremmat jaksoivat tietysti minua paremmin seuraavana päivänä, itselläni oli aika paha krapula.

Noh, urheasti raahustin kuitenkin b-taloon odotushuoneeseen istuskelemaan ja vainoharhaisena kävin läpi erilaisia skenaarioita siitä, miten minuun suhtauduttaisiin, koska alkoholin vaikutuksen alaisena ei palveluksessa tietenkään saa olla ja minulla oli sen laatuisia krapulan oireita, että olihan sitä alkoholia veressä varmasti.

Odottelin että joku hoitaja tai muu vastaava henkilökuntaan kuuluva tulee kertomaan minulle kuka lääkäri ehtii ottaa vastaan ja milloin, mutta arvelin kyllä, ettei aikataulut voi olla myöhässä heti aamusta. Pian eteeni ilmestyikin vanhempi naishenkilö vihreässä villatakissa ja huolellisesti artikuloiden sekä erittäin tarkasti sanansa asetellen kysyi millä asioilla olin paikalla. Hän tuntui miettivän jokaista sanaa ja jokaista lausetta aivan pikkuriikkisen hetken verran, ennen kuin ryhtyi muodostamaan sanoja suussaan. Kun kerroin, hän kysyi haluanko lääkärikseni mieluummin mukavan nuoren miehen, vai kokeneen vanhemman naisen. Naurahdin ja sanoin ettei sillä ole merkitystä. Hän naurahti takaisin, katosi hoitajan huoneeseen ja tuli pian papereiden kanssa takaisin. Seurasin häntä lääkärin huoneeseen, missä hän istahti pöydän taakse ja antoi luvan istua vastapäätä. “Minuahan ei täällä monesti lääkäriksi tunnisteta, koska en halua korottaa itseäni tuolla valkoisella takilla. Totta kai terveyskeskuksessa työskennellessäni sellaista käytin, koska se oli siellä tapana ja taisipa olla tavallaan pakollistakin, mutta täällä on sen verran rennompaa, että minä en välitä lääkärintakkia käyttää, koska siihen ei ole mitään syytäkään.” “Ikään kuin Gregory House?”, minä kysyin hymyillen ja hän siihen häkeltyneen tauon jälkeen “Jollakin tavalla… Tai itse asiassa täsmälleen niin kuin Gregory House. Juuri niin kuin Gregory House. Paitsi että minä mieluummin tapaan asiakkaitani kasvotusten sen sijaan että jossakin huoneen nurkassa antaisin muille lääkäreille nerokkaita vinkkejä.”

Olin jo tässä vaiheessa täysin myyty. Tiesin etten voi olla pitämättä tästä ihmisestä. Hänestä tosiaan tuli monella tapaa mieleen Gregory House: hän on mitä ilmeisimmin oikein taitava lääkäri (sinä aikana kun olin hänen tarkastuksessaan, häneltä kysyttiin konsultaatiota kolme kertaa) ja hänen huumorintajunsa ja sivistyneisyytensä vaikutti aivan verrattomalta. Se toki on sanottava, että hän ei vittuillut kertaakaan, mutta toisaalta olenkin aina arvellut että tulisin Gregory Housen kanssa toimeen oikein hyvin. Luulen että minun lääkärintarkastuksenikin kesti tavallista pidempään, koska vaivojeni lisäksi keskustelimme niin pitkät pätkät kaikenlaisista terveyteeni millään tavalla liittymättömistä asioista. Hän lausui minulle sujuvasti yllättäviä kohteliaisuuksia, mutta häkeltyi aina pieneksi hetkeksi kun tein samoin hänelle.

Lisäksi hän oli tavattoman reilu. Kesällä hankin itselleni aurinkolasit vahvuuksilla, koska kyllästyin siihen miten aurinkoisella säällä joutui niin usein vaihtelemaan aurinkolaseja ja silmälaseja. Etenkin festareilla se oli todella epäkäytännöllistä ulkokeikoilla: ilman silmälaseja artisti lavalla näytti suttuisemmalta kuin hänen kuuluisi näyttää, mutta ilman aurinkolaseja valoisuus haittasi näkyvyyttä. No, hankin tosiaan aurinkolasit. Vahvuuteni tarkastettiin siinä yhteydessä ja huomattiin, että toisen silmän näkökyky oli huonontunut ihan vähän, joten aurinkolasieni vahvuudet poikkeavat silmälasieni vahvuuksista pienimmällä mahdollisella tavalla. Laki määrää, että siviilipalvelusvelvollinen on oikeutettu saamaan valtion kustannuksella uudet silmälasit (ihan samalla tavalla kuin asevelvollinen), mikäli tähän on palveluksen aikana tarvetta (valtio korvaa 120:een Euroon saakka). Sairaanhoitaja (joka hänkin oli todella mukava, ellen sitä aikaisemmin maininnut) totesi terveystarkastuksen aikana, että näköni on huonontunut niin vähän, ettei uusille laseille liene tarvetta, mutta tämä mainio lääkäri totesi, että tottahan toki sivarin nyt lasit kuuluu saada ja varasi ajan optikolle. Onhan se huimaus hieman kiusallista, mitä aiheutuu siitä kun vaihdan silmälasit päähän aurinkolasien jälkeen, enkä nää vanhoilla silmälaseillani enää ihan terävästi. Mutta kiva juttu, marraskuussa sitten varmaan saan uudet silmälasit omilla vahvuuksillani.

Nyt vaan miettimään tekosyitä sille, että voisin jatkossakin käydä lääkärilläni ainakin kerran viikossa.

Aikaisemmin taisin sanoa, että joudun olemaan legioonassa työpalveluuni saakka, koska HSL-päiviltä ei saa minkäänlaisia tukia. No sitä miettiessäni en muistanut, että minullahan on vielä saatavia. KELA on minulle velkaa kahden kuukauden opintotuet ja jos niiden lisäksi nostan vielä opintolainaa, pystyisin kustantamaan elämiseni ilman muita tuloja tammikuuhun saakka ilman ongelmia. Tosin he eivät kai maksa puuttuvia tukia ennen kuin graduni näkyy rekisterissä tai vien heille opinnäytetyön ohjaajan lausunnon. En tiedä kumman valitsisin. Se lausunto olisi takuulla se nopeampi versio. Täytyypä miettiä yrittäisinkö ehtiä käydä yliopistolla huomenna, vai ottaisinko siihen tarkoitukseen erityisen lomapäivän myöhemmin.

N. viiden tunnin päästä lähtee juna. Peruskoulutusjaksolle menossa. Semmosta. Ei oikein nukuta vieläkään.

Ottanen koneen mukaan ja bloggailen tunnelmia. Varmaan valoisia sellaisia.

Viime tiistaina kävin sivaripaikkahaastattelussa Jyväskylän yliopiston kielikeskuksella. Toivottavasti saan sen paikan! Ilmoittavat perjantaihin mennessä. Haastattelu meni paremmin kuin odotin, olin valmistautunut aika hyvin. Henkilökunta vaikutti tosi mukavalta, työajat säännöllisiltä ja inhimillisiltä, ja muutenkin homma ylipäätään aika täydelliseltä sivaripuuhalta. Kaksi muutakin hakijaa haastatellaan. Olen varovaisen luottavainen, mutta ennen kaikkea toiveikas.

Perjantaina juhlittiin mun läksiäisiä ja oli kauhian kivaa. En uskalla ajatella mitä meidän naapurit miettii meistä nyt.

Torstaina on Musen keikka. Harmi että tällä hetkellä tunnelma sen suhteen on lähinnä vitutus siitä, että joukkoliikenne kulkee niin huonosti, että pääsen jäähallilta Lapinjärvelle vasta aamulla. Noh, enpä usko että vituttaa yhtä paljon enää siinä vaiheessa kun on hetken ollut siellä Lapinjärvellä.