Kertoo jotain jenkkiläisen satiirin tasosta, että tällä hetkellä sikäläinen media kohkaa siitä, kun Jon Stewart (The Daily Show with Jon Stewart -juontaja), teurasti (verbaalisesti) ohjelmassaan Jim Cramerin. Jim Cramer juontaa omaa, viihteellistä osta-myy -tyyppistä pörssivinkkiohjelmaansa (Mad Money) CNBC:llä, joka on siis johtava talouskanava jenkeissä. Stewart tiimeineen on saanut CNBC:n “toimittajat” lukuisia kertoja kiinni suoranaisista valheista, joita nämä ovat kansalle syöttäneet. (Jopa BusinessWeek kirjoittaa aiheesta. Ja tästä – 1., 2., 3. – voi katsoa leikkaamattoman version Stewart-Cramer -haastattelusta.)

Noh, tässä ohjelmassa ei ole Stewart tai Cramer mukana, mutta kiinnostavaa kyllä, ohjelmaan on päätetty ottaa Tucker Carlson, mies jonka mielipide Stewartista on vähintäänkin värittynyt. Upotan loppuun videon josta käy osaltaan ilmi miksi. Carlson juonsi aikaisemmin ohjelmaa nimeltä Crossfire ja voitte kuvitella millaiseen poliittiseen keskusteluun siinä pyrittiin. Myös Stewart päätettiin pyytää ohjelmaan vieraaksi ja hän nöyryytti paitsi juontajat, myös koko ohjelmaformaatin sellaisella tavalla, että ohjelma hyllytettiin varsin pian. Tässä siis lähtökohta Tucker Carlsonin Stewart-asiantuntijuudelle: hän on saanut käytännössä potkut Stewartin vuoksi. Ennakkoasenteen huomaamiseksi ei tarvitse olla erityisen tarkkaavainen.

Ja tässä Jon Stewart Crossfire -ohjelmassa.

Olisipa Suomessakin kunnollista poliittista satiiria, jotta poliitikot (JA median edustajat) joutuisivat joskus OIKEASTI tilille puheistaan myös mediassa. Suomessa poliittinen satiirikin on joko liian konsesushakuista (Iltalypsy), lapsille suunnattua (Itse valtiaat), tai vain liian pinnallista ja etäännyttävää (Presidentin kanslia). Uutisvuodossa oli vähän terää joskus alkuaikoina, mutta sekin on kadonnut, varsinkin nyt kun mukaan on otettu tuo karjuva nallekarhu, Stan Saanila, jonka vitseille nauraa lähinnä eräs karjuva nallekarhu, Stan Saanila (mistä sillä riittää niitä kymmeniä vuosia vanhoja vitsejä? lukeeko se Kilon poliisia aina ennen nauhoituksia?). Entä Lehti? No onhan se tosi hauska netissä (ajoittain), mutta telkkarissa ei toiminut kyllä ollenkaan (vaikka se tehtiin lähes idioottivarmalla fake news -formaatilla).

Mutta niin, parempaa odotellessa voimme onneksi katsoa netistä miten homma tehdään kunnolla.

Tällainen viesti tuli Facebookissa.

http://www.voitto-mainoselokuvakilpailu.fi/index.php/kilpailu/yleisoaanestys&id=17&workid=936

Tätä leffaa eivät kaupalliset televisiokanavat suostuneet näyttämään.

Arvatkaa potuttiko?

Arvatkaa potuttaako?

Arvatkoo olisiko siistiä jos se voittaisi skaban?

Aikaa äänestää on enää tämä päivä.

Eikun äänestämään! Aina toi Bobin kampanjat voittaa.

Löysin aivan sattumalta muutaman blogin, joissa kommentoitiin viime perjantain Pressiklubia (täällä, täällä ja täällä). Vieraana oli siviilipalvelusmies Jussi Halla-aho, joka omien sanojensa mukaan ryhtyi “mamukriitikoksi” väiteltyään Suomen Sisun keskustelupalstalla “kansallismielisten” kanssa maahanmuutosta ja huomattuaan heidät itseään fiksummiksi. Erityisen fiksusta kaverista ei siis voi olla kyse. Hänen kanssaan keskustelivat Hesarin kulttuuritoimituksen päällikkö Saska Saarikoski ja kirjailija Leif Salmén.

Kyseinen ohjelma löytyy vielä kuukauden ajan täältä, joten kävin uteliaisuuttani itsekin sen katsomassa. Monet syyttelivät ohjelmaa siitä, että tilanne oli 3-1 Halla-ahoa vastaan. Muistaakseni juontaja Stiller ei kuitenkaan juuri ottanut kantaa, vaan esitti kysymyksiä ja jakeli puheenvuoroja melko tasapuolisesti. Erityisen tasokkaaksi keskustelu ei päässyt kuitenkaan nousemaan. Siitä piti kuningas Halla-ahokin omalta osaltaan huolen. Halla-ahoa rakastavien kriitikkojen kommentteja ohjelmasta on ollut kyllä hauska lukea: heidän ihailunsa on hellyyttävän kriikitöntä.

Esiin nousi mm. se iänikuinen raiskauskommentti. Valitettavasti siinä jäätiin taas vähän alkeelliselle tasolle. Halla-ahon premissihän on se, että jos joukko ihmisiä ajaa politiikkaa, joka suoraan lisää raiskauksia, niin olisi toivottavaa että niiden raiskausten uhriksi joutuisivat ne, jotka tuota politiikkaa ovat ajaneet. Nimeltä hän on maininnut mm. Rosa Meriläisen ja muiksi raiskatuiksi toivonut “punavihreitä maailmanparantajia”, joita halla-aholaiset yleisesti pitävät syyllisinä Suomen “hallitsemattomaan maahanmuuttoon”. Ensinnäkään Rosa Meriläinen ja muut vihreät eivät ole Suomen maahanmuuttopolitiikkaan juuri päässeet vaikuttamaan. Toiseksi kukaan Vihreitä äänestänyt ei äänestyspäätöksellään ole vaikuttanut milläänlailla Suomessa tapahtuvien raiskausten kokonaismäärään, joten itse asiassa raiskaustoiveet eivät voi pohjautua minkäänlaiseen todennettavaan “syyllisyyteen”, vaan yksinkertaisesti siihen, ettei raiskauksenkohdistumisentoivoja satu pitämään kyseisen ihmisryhmän mielipiteistä.

(Sivumennen sanoen Vihreiden kutsuminen punavihreiksi ja kommunisteiksi on todella kummallista, kun Vihreiden politiikka on tietyiltä osin näkyvästi oikeistolaisempaa kuin nyt esimerkiksi Perussuomalaisten.)

Toinen ongelma, joka nousi tässäkin keskustelussa esiin, mutta johon ei taaskaan puututtu, liittyy myös Halla-ahon argumentointiin. Silloin kun Halla-ahon nettikolumneista siteerataan yksittäisiä lauseita mediassa, hän syyttää mediaa siitä, että lauseet on irrotettu asiayhteydestään eikä ymmärretä kontekstia, jossa ne on esitetty. Sitten taas kun Halla-ahon kolumneista välittyviä asenteita kritisoidaan, Halla-aho vaatii todisteeksi siteeraamaan jotakin tiettyä lausetta kirjoituksistaan, ts. irrottamaan jonkin lauseen asiayhteydestään. Tässä asiassa konteksti ei siis ole lainkaan tärkeä.

Snellman ja Salmén nostivat esiin myös sen seikan, että maahanmuutto ei ole Suomessa iso ongelma ja väitteet Suomen maahanmuuttopolitiikan hallitsemattomuudesta ovat täysin vailla pohjaa. Maahanmuuttajien rikoksista puhuttaessahan halla-aholaiset käyttävät mielellään prosenttilukuja yksinkertaisesti siksi, että niitä rikoksia ei määrällisesti ole kovinkaan paljon. Tähän Halla-aho ei vastannut mitään. Kun häneltä kysyttiin, eikö hänen tulisi kantaa vastuuta kirjoituksistaan hän antoi hyvin yksiselitteisesti ymmärtää, että ei.

P.S. Sitäkin ininää jaksan ihmetellä, että kun Halla-ahoa kritisoidaan, kyseessä on ajojahti, mutta kun halla-aholaiset floodaavat täyteen kaikkien vähänkään maahanmuuttoa tai sen kriitikoita käsittelevien kirjoitusten kommenttiosiot, kyse on vain tavallisesta kansalaisten tyytymättömyydestä. Go figure.

Onhan tää vanha, mutta kuitenkin. MadTV ei kovin montaa hyvää sketsiä ole saanut aikaan, mutta tämä on aika hauska

No perkele, koita arvata…

- Ylen tavoitteena on parantaa Areenan yhteensopivuutta eri käyttöjärjestelmien kanssa. Toisin sanoen haemme eri käyttöjärjestelmissä toimivaa formaattia. Tällöin esimerkiksi Windows Median, Macin ja Linuxin käyttäjät pääsevät yhtä helposti katselemaan ja kuuntelemaan YLE Areenan sisältöjä.

Yleisradion uusien palvelujen johtaja Jari Lahti tarkentaa:

- Olemme siirtymässä mpeg-4/h.264-formaattiin, ja olemme [häivyttämässä] Windows Mediaa taka-alalle.

Lisäksi luvassa on samanlainen muutos Elävään arkistoon, joka sekin on luottanut Windows Mediaan. Mutta sen aika ei ole vielä tänä vuonna.

Lahden mukaan formaattivaihdos on suora vastaus Linux- ja Mac-käyttäjien pyyntöihin.

Lähde: Digitoday.fi

Tähän astihan Yle Areena on avautunut ainoastaan Windows-käyttäjille, mikä on yleisradioyhtiöltä poikkeuksellisen huonoa palvelua. Mitäköhän lupamaksun maksaneet ihmiset tuumaisivat siitä, jos Ylen televisiokanavat näkyisivät vain esim. Philipsin telkkareissa? Onneksi tähän tulee muutos tämän vuoden aikana.

Monet lukijoistani (l. ihmisistä jotka sattumalta osuvat tänne) varmasti tuntevat ne Makuunin vaahtoporkkanat, eli etäisesti porkkanaa muistuttavat pinkit vaahtokarkit. Ostin niitä eilen ihan kokeilunhalusta pari ja tänään ostin koko pussillisen. Kerrassaan ihania ovat ne! Makuunissa vierailin vuokratakseni Little Miss Sunshinen; vaahtoporkkanat eivät jääneet käynnin parhaaksi anniksi. Oli mukavaa katsoa pitkästä aikaa todella taitavasti käsikirjoitettu elokuva. Kaikki istutukset lunastettiin, henkilöhahmojen sisäistä muutosta ei useimpien kohdalla mitenkään liiaksi alleviivattu, juoni kuljetettiin taidolla loppuun, käsikirjoitus oli kerrassaan virheetön (mainittakoon että lopun missikisakohtauksessa hieman alleviivailtiin, mutta kuka olisi ohjaajana voinut vastustaa kiusausta, ei kukaan). Armi piti ja niin pidin minäkin. On aina hienoa nähdä taitavasti kirjoitettu elokuva, koska huonosti kirjoitettuja elokuvia tulee nähtyä ihan tarpeeksi, jopa hyviä sellaisia. (Hyvänä esimerkkinä juuri televisiossakin esitetty musikaali Rakastunut Pariisissa (Funny Face), jossa yhdessä Fred Astairen kanssa esiintyy jumalainen Audrey Hepburn, mutta joka on kirjoitettu todella laiskasti. Loistavat näyttelijät kuitenkin pelastavat elokuvan silkalla karismalla.)

Tänään katseltiin Polanskin Yhdeksäs portti, joka on mielestäni yksi adaptaation merkkiteoksia. Vaikka Polanskin kuuluisikin olla kaiken arvostelun yläpuolella, monet vieroksuvat nimenomaan Yhdeksättä porttia (vaikka esimerkiksi Rosemaryn painajainen on ihan oikeasti huono), yleensä lähinnä siksi, että Arturo Pérez-Reverten alkuperäisteosta on muunneltu liiaksi. Itse kuitenkin pidän todella ansiokkaana tapaa, jolla Polanski yhdessä käsikirjoittajien kanssa on adaptoinut tarinan pitkästä romaanista normaalipituiseksi elokuvaksi. Lopulta laajasta romaanitekstistä on elokuvaan saatu kuorittua mielestäni kaikkein olennaisin, senkin kustannuksella, että romaanin nimessäkin mainittu Dumás -seura on jätetty kokonaan pois. En muutenkaan oikein ymmärrä alkuperäisteoksen palvontaa, sillä se on ihan tavallinen dekkari, aihepiiri ja ympäristö vain poikkeavat hieman normaalista.

Noh, Armi ei leffalle erityisemmin lämmennyt. Perustelin elokuvan hyviä puolia tovin, ihailin ääneen Polanskin hassuttelua joissakin kohdin ja rohkeutta tarinan muokkaamisessa, sorruin tietenkin myös luettelemaan kiinnostavaa triviaa Lena Olinista ja Lasse Hällströmistä myöntäen kuitenkin lopulta, että Yhdeksäs portti olisi ehkä tullut katsoa pimeänä iltana, ei niinkään keskellä päivää. Armi totesi nauraen, etteivät pinkit vaahtokarkitkaan varsinaisesti elokuvan tunnelmaa tukeneet. Täytyy miettiä seuraavan leffan ajankohta ja naposteltavat vähän paremmin.

Katsoin ensimmäisen Idols-jaksoni tällä tuotantokaudella (en tainnut nähdä yhtäkään viime tuotantokaudella). Joku sanoi, että nämä viimeiset jaksot on tylsiä, kun ei ole enää huonoja mukana, mutta rohkenen olla eri mieltä. Siis en siitä tylsyydestä, vaan siitä, että kaikki esiintyjät ovat todella syvältä. Tuomareiden retoriikka on todella pitkästyttävää: Nikula yrittää kuulostaa älykkäältä muotoilemalla eri tavoin ne samat latteudet mitä muutkin tuomarit toistelevat. Ja vierailijana ollut Tarja Turunen sortui täsmälleen samaan. Tuomarit hoi! Jos yhdistää kaksi samaa tarkoittavaa latteutta, siitä tulee kaksi kertaa latteampi ilmaisu!

Ja ne esiintyjät… hohhoijaa. Ainoa jonka äänestä löytyi vähänkään sävyjä oli se pikkuinen tusinapissis, blondi mikkihiiri ei näytä ymmärtävän laulamiensa biisien sanoja ja Ari… Ari oli valitettavasti sairaana ja yritti ilmeisesti vähentää sitä paljon puhuttua ylimielisyyttäkin, sillä hänessäkään ei ollut mitään kiinnostavaa.

Aikamoista paskaa.

En ole kommentoinut vielä niitä SAK:n äänestyskehotusmainoksia. Näköjään ei tarvitsekaan.

Onko muuallakin maailmassa elämä niin platkua, että duunarijärjestön vaalimainos, jossa annetaan ikävä kuva sikakapitalistista, on hirvittävä skandaali ja loukkaa pahasti hyvää makua? Periaatteessa voisi ajatella, että vielä pahempi skandaali olisi, jos ihmisiä potkittaisiin pois kannattavista firmoista ja että se aika lailla jättäisi kengitetyille ja omaisille paskanmaun suuhun. Mutta eihän suomalaiset yrittäjät sellaista tee. Ne ovat vastuullista väkeä. Kaikki yhteen ääneen: Yrittäjien menestys on Suomen menestys, yritysten voitoista hyötyvät kaikki.

Ravintola Viemäri

Aioin soittaa Kataiselle ja kysyä vielä kerran hänen mielipidettään asiaan, mutta hän ehtikin lähettää vastauksensa telepaattisesti ja se kuului: “Vastakkainasettelun aika on ohi, ja kaikki jotka ovat eri mieltä, ovat meitä vastaan!”

P.S. Tässä ne mainokset vielä. Ihan vaan siksi kun ne ovat niin hyviä. Kannattaa katsella tuubista niin vanhempiakin SAK:n mainoksia, hauskaa tavaraa! Kumma juttu että niistä piti vetää haloo juuri tänä vuonna, kun aikaisempina vuosina mainokset ovat olleet ihan samaa linjaa.

Kuukauden mittainen tipattomuus meni taas yllättävän helposti. Pari kertaa olisi tehnyt mieli viiniä ruoan kanssa, siinä kaikki. Humalassa oli yllättävän kivaa pitkästä aikaa, krapulassa oli vaikeampaa kuin muistin. Kai sitä sietää olla taas kuukauden selvinpäin. Lauantaina unohtui katsoa Muodon vuoksi (Nip/Tuck), joten jos joku lähistöllä asuva otti sen nauhalle, pliis lainaa minulle, voin vaihdossa lainata vaikka Lostin ykkös- tai kakkostuotantokautta tai Twin Peaksin ensimmäistä (telkkarista dvd:lle poltettuna). Ensimmäisellä esityskerralla tuli katsottua tuo Muodon vuoksi vähän miten sattuu (huonon nimikäännöksen vuoksi), joten nyt olisi tarkoitus katsoa paremmin.

Pasi I. Jääskeläinen, jota olen tahattomasti ja tahallani mainostanut täällä blogissa jo melkoisesti, vaikken ole häneltä montaakaan fiktion sanaa vielä lukenut, on kehitellyt mielenkiintoisen mainoskampanjan muutaman muun vaihtoehtoista realismia (jestas miten huono termi, taisin keksiä sen itse) kirjoittavan kirjailijan kanssa. Hieno juttu että jotkut yrittävät oikeasti vaikuttaa siihen, mitkä kirjat saavat huomiota. Heidän kysymyksensä siitä, montako suosikkikirjaa mainosten perusteella on löytynyt, on aika kiinnostava. Omakohtainen vastaukseni siihen on: ei ainuttakaan. Suosikkikirjoihini lukeutuu mm. Anni Sumarin kääntämä Samuel Beckettin proosa, Magnus Millsin Taivaanrannan kulkijat, parikin teosta Erlend Loelta ja joitakin klassikoita. Loen kirjoja olen saattanut nähdä mainostettavan, Beckett ei mainostusta tarvitse, Millsiä suositteli kaveri. Jonkin verran olen haaskannut rahaa kirjoihin mainostuksen (siis maksetun mainonnan) vuoksi. Enimmäkseen sellaiset ostokset ovat turhaa hyllyntäytettä. Maksettu mainonta kertoo meille, mistä kirjoista jokaisella kirjallisuusihmisellä pitäisi olla mielipide, suosikkikirjat löydetään muilla keinoin (enimmäkseen sattumalta?). Ja täytyy sanoa että Jänismainonnan perusteella ainakin J-P Koskinen vaikuttaisi kiinnostavalta. Tulee varmasti jossakin kohtaa tutustuttua.

Toistaiseksi jänismainokset ovat niin suurikokoisia, ettei kovin montaa kertaa viitsi samassa blogissa mainostaa. Jääskeläisen omassa blogissa suurikokoisia mainosjulisteita on niin usein, että toisinaan saattaa fiksu sisältö jäädä lukematta, kun iso mainos hyppää silmäin eteen. Toisaalta niihin on syytä suhtautua lempeällä ironialla, luulen että se on osaltaan mainosten takanakin.

Mutta ideasta kyllä pidän. Ja mainokset ovat hyvännäköisiä. Ideaa varmasti kehitellään vielä pidemmälle. Muutamia hyviä ideoita voisivat olla esimerkiksi n. 120×240 (ja miksei myös sitä pienempi) kokoinen mainos, jonka voisi laittaa blogin sivupalkkiin, ja vaikka 468×30 kokoinen mainos, jonka voisi lisätä keskusteluboard- tai sähköpostiallekirjoitukseensa.

Tietysti jos tällainen mainonta yleistyy paljonkin, niihin saattaa tottua liikaa ja ne tulee sivuutettua samalla tavalla kuin esim. Google-mainokset, jolloin ollaan taas lähtöpisteessä. Mutta toivottavasti homma toimii tosi hyvin ainakin aluksi. Ja jos mainokset ovat jatkossakin hillittyjä ja hyvännäköisiä, niin kyllä kai niiden pitäisi asiansa ajaa.

- – - -

Tässä muuten oma suosikkini Suomen euroviisukandidaateista. Parhaat menestymismahdollisuudet olisi varmaan Lovexilla, mutta itse pidän eniten Johanna Kurkelasta.